Joulu tulee ostamalla

Joulukuume nousee matkatessamme kohti pimeyden ydintä eli talvipäivän seisausta ja jouluaattoa. Nyt voi jo sanoa, että joulumme perusta on paikoillaan eli savustettu lampaanviulu on jääkaapissa turvassa.
Oltiin viime viikonloppuna messukeskuksessa koirien meganäyttelyssä, ilman koiria, vähäx helppoo. Treffattiin tuttuja ja katseltiin lähinnä hoffi- ja mudikehää sekä rallitokoesittelyä.
Sain idean ja inspiraation, Nasselle pitää löytää joku ihan hervoton kaulapanta, jos vaan löytyy. Niittejä, nahkaa ja vaikka valot ja pilli päälle, ihan sellaista ei löytynyt onneksi kuitenkaan.Ostin Nahkapajan kioskista kohtuullisen leveän pannan, jossa niitä niittejä nyt kuitenkin onneksi myös oli, saatiin Nasselle ihan säädyllinen kravatti ja isännälle joulumieltä.
Tilasin Nasselle jokin aika sitten varavaljaat, jotka putkahtivat postiin viime viikolla. Hankin ihan samanlaiset kuin mitä nyt on pidetty eli ManMatin vetovaljaat, joulun kunniaksi tai ihan muuten vaan punaiset.
Niittipanta itse asiassa edustaa meille pientä henkivakuutusta, Nassen kimppuun on pompsahdellut treeneissä ja muuallakin rekkuja. Mitään ei ole kenellekkään käynyt, mutta onpahan pieni lisäkilpi jos joku isopahasusi jostain päälle pötkähtää.

Nyt olisi paras hönkä päällä jouluostosten tekemiseen, töissä näyttää kuitenkin ensi viikko tyyten kuluvan. Voishan sitä kuitenkin vaikka lauantaina puoliltapäivin suunnistaa Stockmannille, olisi niinkuin tornadon tai jonkun muun mullistuksen ytimessä. Vois niinku nauttia joulun hengestä ja tuosta suuresta alkukantaisesta voimasta, joka tekee ihmiset pöhköiksi ihan täysillä. Ja hölkätä itsekkin jonkun viimehetken idean perässä silmät muljuen. Jukka.

Paitsi, että joulu tulee ostamalla, tulee se myös hangessa juostessa! Kuvaterveisin Ritva

Urpo ja Turpo - aina yhdessä

Velmu

Velmun ja Nassen vetokilpailu

Raksahakua

Pitkästä aikaa päästiin Konalan hallille hakuilemaan. Minulla oli hieman ennakkopaineita, koska olisihan tämä ensiesiintyminen Velmulle tässä porukassa. Se kun on niin erilainen nuori verrattuna jämäköihin hoffipentuihin. Velmu esitti parkkipaikalla mudiräksytyksen alkeita ja kieppui parin hoffin raiveleissa kiljumisen lomassa. Hakuporukka loi sääliviä katseita minun suuntaani, mutta en ollut niistä moksiskaan ;)

Meitähän on tässä porukassa vaihtelevasti noin kahdeksan omistajaa ja toistakymmentä koiraa. Hoffit ovat kaikki jotenkin Steinroller-sukuisia. Meillä on myös yksi berni, yksi beaucheron ja nyt sitten lisänä mudi. Treenit ovat harvakseltaan ja ehkä juuri siksi tunnelma on rento ja koirat oppivat kuin itsestään.

Ja mitäs olis treenit ilman pitopöytää?

Koko tämän hakumahdollisuuden on meille järkännyt Rosa. Rosan koira on Jedi, joka on hänen jo edesmenneen hoffinsa Indyn poika. Indy ja Nassen emä Lara olivat sisaruksia.

Rosa ja Jedi, joka kalibroi nenäänsä uusiin hajuihin.

Halli toimii välivarastona remontin ajan, joten se on täynnä kaikenlaista rojua, huonekaluja, laatikoita sun muuta. Lattiat ovat liukkaita ja hallista löytyy myös ritiläportaita haasteellisia alustoja kaipaavalle. Meidän koirista Juttu sai kunnian aloittaa.

Silmälasien kuivatusta agilityhuiviin.

Juttu tietää tarkkaan, mitä nämä harkat tarkoittavat ja sitä on vaikea saada pidettyä aisoissa odotusaikana. On aivan uskomatonta, millaisella innolla lähes 12-vuotias mummeli suihkii hallissa häntä pystyssä ja haukkua louskuttaa maalimiehellä. Juttu todella nauttii tästä puuhasta, vaikka maalimiesten löytäminen ei ole helppoa.

Sitten oli Velmun vuoro. Olin valmistanut ihmiset olemaan varovaisia alkuun ja suunnitelmana oli ottaa makkararingin tapaista tutustumista. Velmu näytti heti, että ei tässä mitään rinkejä tarvita! Sen mielestä ihmiset oli mukavia ja jos kerran saa juosta edestakaisin tuhatta ja sataa, niin mikäs siinä.

Lähetys

Me teimme muutamia näkölähtöjä ja kaikki halusivat tutustua pieneen keltapörriäiseen. Velmu ei arastellut ketään; olin jotenkin hämmästynyt. Olin melko varma, että Velmun sosiaalisuus olisi enemmän Nasselta opittua eikä se olisi näin avoin ilman isonveljen tukea.

Pekkakin löytyi

Tässä tuli taas todistettua, että Velmu sopii lajiin kuin lajiin. On ihan minusta itsestäni kiinni, mitä haluan alkaa harrastaa sen kanssa.

Kaisa leikitti

Olen viime aikoina ajatellut, että Nasse tuli meille suunnilleen sen ikäisenä kuin Velmu on nyt. Ja kun miettii, miten paljon me ollaan jo Velmun kanssa puuhailtu kaikkea mahdollista, tajuaa mitä Nassen kanssa menetettiin. Tosin Nasse on ollut sopeutumisen ihme eikä sitä oltu missään nimessä pidetty huonosti aiemmin. Mutta silti olisimme halunneet kokea tämän kaiken myös sen kanssa.

Nasse on hakuhommissa aivan elementissään. Sille järkättiin vaikeita piiloja.

Valmiina toimintaan

Oikeastaan vain yksi piilo oli sille todellinen haaste. Maalimies oli alakerrassa tasanteella, mutta Nasse sai hajun ylhäältä eikä tajunnut mennä alas ilmaisemaan. Ei se osannut sitten ilmaista siellä ylhäälläkään; Nasse on täydellisyydentavoittelija ;)

Terhi ja Nasse ja helppo ilmaisuharjoitus

Kyllä tämä koiraurheilu on mukavaa puuhaa, ei voi muuta sanoa. Taas tuli tavattua tuttuja, syötyä kakkuja ja siinä sivussa treenattua koirien kanssa. Pitäisköhän seuraavaksi itse aktivoitua ja järkätä jotain agilitymeininkiä? Ritva

Gnää, kun ei pimeessä nää

On marraskuu, harmaus ja pimeys peittää aherruksemme melkein unenkaltaiseen usvaan. Joku energiapiikki kuitenkin iski ja ollaan oltu Nassen kanssa olevinaan ahkeria viime viikonloppuna.
Perjantaina töitten perästä rallytoko harjoitukset Virkkalassa hallilla. Lauantaina tehtiin 20 km lenkki, samalla treenattiin tottista ja rallytoko liikkeitä. Sunnuntaina 10 km lenkki + toko liikkeitä ja jälki siihen päälle. Jälki oli lyhyt 300m 4:llä esineellä, harjulla keskellä ulkoilureittejä. Jäljestäessämme lähistöllä kulki kolme koirakkoa, pienellä patistelulla Nasse selvitti jäljen täysin. Tokaisin autolle päästyämme Nasselle ihan tosissani, että "sähän oot oikea jälkikoira", ja makkaraa perään.

Mennään jo, tuumii Nasse

Perjantai-iltaisin on ollut terapeuttista käydä Virkkalan hallilla treeneissä. Ritva ja Velmu treenaavat kuudesta seitsemään ja sillä välin käydään Nassen kanssa lenkillä Virkkalassa, joku kolme varttia niin ehditään nähdä Ritun ja Velmun treenejä.

Meidän jatkoryhmässä oli nyt kuusi koirakkoa tekemässä rataa, välillä neljäkin koirakkoa yhtä aikaa radalla. Rallytokon liikevalikoima on aikaisempiin treenimuotoihin nähden runsas. Kaikkinensa taitaa olla 90 eri liikettä, joista ohjaaja tekee radan, jossa vaikkapa 20 erilaista liikettä. On seuraamista, puolenvaihtoja, sivuttain siirtymisiä, peruuttamista, pyörähdyksiä, luoksetuloa, estettä, putkea yms.

Harjoittelumme on tuottanut harjaantumista, liikkeitten hahmottamisessa sekä liikeintensiteetissä. Nasse on ihan liekeissä, se ei tahdo pysyä nahoissaan radalle odottaessamme. Tarjoaa maahanmenoa ja istumista, tapittaa silmiin on "että mennään jo". Taukoa tulee välillä, kun odottelen, että saadaan vapaata rataa tarpeeksi eteemme, päästään uruttamaan sen minkä meistä lähtee, ilman että ollaan heti hönkimässä kenenkään niskaan. Radalla Nasse ei nää eikä kuule muita koiria. Kerran treenikaverin koira pääsi Nasseen kiinni. Ohjaaja sai rekun riivittyä nopsasti irti, kun minä pitelin Nassea. Nasse oli vaan että radalle radalle, ei juuri bordercollieta huomannut, uskomatonta. Bortsun omistajalle valkeni ehkä onneksi vasta jälkeenpäin, minkä kimppuun siltä rekku lipsahti, silloin vielä piti Nasse kultsuna.

Syksyn keskellä siis treenailua vaihteeksi, pari viikkoa meni, ettei viikolla ehtinyt tai jaksanut yhtään töitten päälle. Syystyöt pihalla on nyt about tehty, ehtii harrastamaankin. Jos lunta ei vielä tule, niin taidetaan jälkeäkin vielä treenata. Lämpötila ulkona ei taitaisi Nasselle juuri parempi olla, ihan täynnä virtaa on tuo Nasse-setämme. Jukka

Armotonta menoa

Sain aivan älyttömän hyvän idean toteuttaa joulukorttiin kuva. Suunnitelma oli semmoinen, että koirat laitettaisiin riviin esteen taakse, minä kameran kanssa toiselle puolelle ja sitten kaikki hyppäävät hyvässä järjestyksessä ja naps! siitä tuli mahtava kuva. No ei sitten ihan mennyt niin.

Varaslähtö

En saanut taustaa enkä valotusta mieleisekseni ja koirat lähtivät tulemaan ihan miten sattuu.

Taas varaslähtö

Suurin ongelma oli jostain syystä Nasse, joka ei tajunnut ollenkaan, koska pitää lähteä tulemaan. Jopa Juttu kampesi itsensä esteen yli nopeammin kuin Nasse.

Vihdoin Nasse tajusi

Mutta ei tämä nyt sitten onnistunut. Viimeisillä yrityksillä laitoin Jutun lähimmäksi estettä, Nasse vähän kauemmaksi ja Velmu viiden metrin päähän, mutta sitten Nasse taas jämähti. Se raukka oli ihan surkean näköinen, kun se ei vaan tajunnut homman jujua.  Minun on pakko saada tähän assistentti asettelemaan koirat. Nyt alkaa olla niin pimeää iltaisin, että kuvaaminen onnistuu vain aamuisin.

Testasin samalla alkeisjatkoryhmälle sopivia harjoituksia. Testaan aina Nassen kanssa ensin, miltä tuntuu. Yleensä Nasse tekee helpot harjoitukset aivan vasurilla ja hirveällä innolla. Sitten otan Velmun kanssa. Jos se suoriutuu tehtävästä joten kuten, käy se varmasti ryhmäläisillekin ja voin miettiä tehtävää paremmin.

Mudipaholainen

Samalla, kun raivasin esteet pois, saivat koirat hetken sählätä kentällä. Nasse teurastaa Velmua, Velmu puree Nassea ja Juttu haukkuu sen kun kitusista lähtee. Että näin sievästi meillä leikitään. Ritva

Talvilomalla

Päätimme uhmata synkintä vuodenaikaa ja lähteä talvilomalle eräkämpälle, minnekäs muualle. Luotimme jälleen kerran Villin Pohjolan tarjontaan ja valitsimme kämpän Keski-Suomesta, läheltä Jyväskylää. Kämpän valinta onnistui muuten ihan hienosti, mutta olisi tietysti ollut järkevää katsoa tarkemmin neliömäärää eikä hullaantua mainostekstistä. Tunnelma oli siis lievästi sanottuna tiivis.

Kyl me hyvin mahdutaan

Jukalle olivat Himoksen maisemat tuttuja, joten suuntasimme sinne heti ekana päivänä tallustelemaan latupohjille. Yritin kuvata koiria hienoissa rinnemaisemissa sillä seurauksella, että Jutusta onnistuu kaikki kuvat, Nasse näyttää aina mäyräkoiralta ja Velmua on lähes mahdotonta saada pysähtymään hetkeksi.

Juttu

Nasse

Velmu

Kiipeilimme laskettelurinteitä ja ihailimme maisemia. Kelikin oli mitä ihanin ulkoiluun.

Rinteeltä

Katsokaas Juttua ja Nassea

Toisen päivän reissun teimme Leivonmäen kansallispuistoon. Suosittelemme lämpimästi paikkaa: polut olivat hyvin merkittyjä ja paikat siistejä. Maisemat olivat vaihtelevia ja sinne olisi jäänyt komeita reittejä katseltaviksi.

Juttu jaksoi hienosti jolkotella mukana sillä aikaa, kun Nasse ja Velmu painelivat pitkin ja poikin metsää. Nasse asteli tapansa mukaan 50 metriä pääjoukkoa edellä tarkistamassa, että reitti on selvä, Juttu tuli meidän mukana ja Velmu laukkasi kaistapäisesti Nassen ja muiden väliä.

Päätimme tehdä vielä Vaarunvuoren reissun, koska se oli aivan kämpän lähellä. Tiesimme etukäteen, että reitti on vaativa, joten jätimme Jutun kotiin. Sääkin alkoi muuttua sateiseksi. Reitin alku oli merkitty hyvin, mutta kesken reissun merkintä muuttui epäloogiseksi ja teimme vahingossa muutaman kilometrin ylimääräisen piston. Vaarunvuoren laelta maisemat olivat huikaisevat.

Näköalapaikalta

Metsälampi alkaa jäätyä

Monet pitävät meitä omituisina, kun jaksamme koluta näitä metsäpaikkoja. Mutta menkääpäs joskus kuuntelemaan vanhan kuusimetsän huminaa marraskuussa ennen lumia. Tai lämmitelkää saunan löylyissä, kun ympärillä on vain hiljaisuutta ja pimeyttä. Siinä kaikessa on oma taikansa, joka täytyy itse kokea. Ritva

Lohjan koiralasareetti

Ainahan se menee niin, että asiat tapahtuu yhtäaikaa. Varasin ajat sitten Jutulle leikkausajan hännässä olevan patin poistamiseksi. Patti on ollut sillä ainakin vuoden, mutta se ei ole aiemmin vaivannut, nyt se alkoi vuotaa ja olihan se ikävän näköinen.

Olen siirtynyt käyttämään Virkkalan Tuhatjalkaa, koska se on edullisempi kuin Espoon eläinsairaala.  Ja homma on toiminut ihan ok ainakin toistaiseksi. Velmu saa ruveta käymään siellä, jos jotain akuuttia ilmenee, toistaiseksi ei ole ollut ihmeempiä. Saattaa kuitenkin olla, että herkkäihoisena koirana se voi tarvita apuja joskus, mutta ei maalailla piruja seinälle. Onhan sillä ainakin pirun kallis vakuutus, joka suojaa sitä ;)

Jutun leikkaus ja nukutus meni ihan hyvin ja potilas saatiin omin kintuin kävelevänä kotiin. Tosin uni maistui toipilaalle koko päivän. Sen pitäisi käyttää kauluria koko tikkien ajan, joten päätin väsätä sille hienon häntäsuojuksen kauden muotivärissä:

Sivulta

Takaa

Uskoisin tuon olevan mukavampi, koska häntää suojatakseni kaulurin olisi pitänyt olla koko XXL.

Viime lauantaina huomasimme, että Nassella on korvassa jotain punoitusta. Omatoimisena lääkitsijänä kaivoin kaapista kaulurin ja korvalääkkeen lopun, joka oli joltain koiralta jäänyt. Lääke ei tehonnut ja meillä oli vaikeuksia saada lääkäriaikaa Lohjalta alkuviikosta. Ajattelin vielä, että korvassa on jokin erikoisjuttu, kun se ei kotikonsteilla lähtenyt yhtään parantumaan. Ihan tavallinen hiivatulehdus se kuitenkin vain oli ja antamani lääke oli ihan oikea; en vain käyttänyt sitä tarpeeksi kauaa. Joten Nassella on sitten viikon ajan kauluri päässä.

Velmun kanssa ollaan käyty muutaman kerran viikossa aksakentällä treenailemassa itseksemme. Mudipoika oppii kuvioita todella nopeasti ja ainakaan motivaation puutteesta sitä ei voi syyttää. Kun autosta antaa sille vapaa-käskyn, tyyppi rynnistää kentälle suorittamaan esteitä!

Tänään se sai alkeisryhmän kanssa tehdä välistävetoharjoitusta. Itse liike meni hyvin, mutta harjoitukseen liittyneessä putkeenlähetyksessä sillä ei ole oikein varmuutta. Jatkoimme oman vetovuoron jälkeen oikeassa treeniryhmässämme ja siellä oli radan alussa pakkovalssikohta ja putkeenlähetyksiä. Saimme suoritettua viisi ensimmäistä estettä ja olin omasta kultakikkurastani niiiin ylpeä. Siitä tulee minulle hieno aksakoira, kunhan vähän opimme peruskuvioita. Haasteena tällä hetkellä on varmaankin se, että minulla pitää olla malttia opettaa sille asiat täsmälleen yhtä hyvin, kuin olen Nassellekin opettanut. Luonnostaan lahjakkaan koiran kanssa sortuu helposti oikomaan.

Ensi perjantaina me aloitetaan Velmun kanssa rallitokon alkeet uudistetussa Siuntion koirakerhon hallissa eli Lägin vanhassa hallissa. Yritän saada itseni motivoitua tuohon hienovaraisempaan lajiin, kun aksaaminen on semmoista kiihdyttelyä. Ritva

Juhlat Repovedellä

Nassen ja Jutun kasvattaja on saanut nauttia kovan työn hedelmistä tänä vuonna. Hänen kasvattinsa voitti Tervakosken hoffinäyttelyssä parhaan koiran tittelin ja kennel Steinroller myös parhaan kasvattiryhmän. Steinroller-kennel täytti myös 15 vuotta tänä syksynä. Joten aihetta juhlaan oli!

Aloitimme kuitenkin päivän vaeltamalla Repoveden kansallispuistossa. Valitettavasti satoi vettä, joten en arvannut ottaa kameraa mukaan kastumaan. Kathrina laittaa varmasti piakkoin kuvia nettisivuilleen, joten käykää katsomassa sieltä.

Repoveden reiteille mennään huojuvan riippusillan kautta. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että joudumme kantamaan ainakin Jutun siitä yli. Juttu on koko ikänsä vihannut siltoja ja erityisesti veden yli meneviä. Kathrina oli sillan toisessa päässä kuvaamassa ja odottelemassa vaeltajia. Jukka ja Nasse menivät yli ensin ilman sen suurempia ongelmia. Lähetin Jutun kulkemaan minun ja Velmun edellä, Jukka ja Kathrina kutsuivat sillan takaa. Ja niin lähti Juttu astelemaan yli. Sillä oli jalat harallaan ja kaikesta näki, että se joutui pinnistelemään, mutta yli se vaan tallusti! Velmu tuli siinä aivan huomaamatta, vaikka ajattelin senkin jännittävän.

Sillan toisella puolella jakaannuimme ryhmiin ja sovimme tapaamisen Kuutinsalmen nuotiopaikalle. Vaikka keli oli huono, oli paikalla paljon muutakin väkeä. Reiteillä tuli vastaan koiria ja vaeltajia, joten porukan täytyi olla varovainen, ettei tule sanomista. Nuotiopaikalla muita kävijöitä odotti erikoinen näky: hoffeja oli kiinni puissa ja kaiteissa parikymmentä kappaletta. Muutamat kävivät kuvaamassa tätä mahtavaa ryhmää. Yksi oli kuitenkin erilainen: meidän Velmu, josta onneksi lähti seurueen kovin ääni ;)

Jukka teki Nassen kanssa pitkän reitin. Palasimme kuitenkin yhtä matkaa parkkikselle ja tietenkin silta täytyi ylittää vielä kerran. Juttu-parka tallusti taas vakaasti yli. Tällä kertaa Velmu tuli minun takanani. Sillalta oli matkaa autoille vielä puolisen kilometriä ja Juttu raahusti viimeisillä voimillaan parkkipaikan toiseen laitaan ja onnellisesti Sitikan takapenkille. Mutta kyllä otti vanhan koiran voimille tämmöinen jännitys.

Repovedeltä siirryimme Orilammelle juhlapaikalle. Varasimme huoneen retkeilymajasta ja olikin mukava hetki huilata ennen ruokaa. Velmulle tämä kaikki oli jännää ja uutta. Hienosti se sopeutui tilanteisiin; kait se luulee olevansa hoffi. Hoffit meinaan otti rennosti tämmöisen hotellimatkailun ja laittoivat kyljelleen lepäilemään sapuskan päälle.

Kathrina oli varannut meille hienot ruoat ja tilat päärakennuksesta... ja juhlat saattoivat alkaa. Oli syömistä, juomista, nauramista...

Mää ja sää

lahjoja...

Juhlataulu

puheita, kakkua...

Tervakoski ROP, Steinroller Pii

Tänä vuonna ei ollut Steinroller-leiriä, joten tässä juhlassa palkittiin lusikoilla kaikki saavutukset, sertit sun muut. Nassekin sai luun palkintona hienosta sijoituksesta hoffien agimestiksissä. Jutulle olisi pitänyt olla taistelijapalkinto sillan ylittämisestä. Yksi ohjelmanumero oli keksiä omasta koirastaan jokin ominaisuus, joka on sille tyypillinen ja kirjoittaa se lapulle. Muut saivat sitten arvata, kenestä on kyse. En meinannut keksiä mitenkään, mitä Jutusta kirjoittaa. Kaikki, mitä ajattelin sai minut vain miettimään, miten kovin tulen ikävöimään kaikkea Jutussa, sitten kun sitä ei enää ole.  Eniten mieleeni tuli ne aamuiset hetket pihalla Hesarin hakemisen jälkeen, kun Juttu rynnistää minua kohti ja laittaa korvat rullalle, joka tarkoittaa: sisälle, anna jo sitä ruokaa! Nassesta oli helppo Jukan keksiä yksi ominaisuus yli muiden: häntä, joka heiluttaa koko vartaloa. Ihmisillä oli hauskoja ominaisuuksia keksittynä koiristaan mm. Nitta heilutti kerran tassua takasin, kun joku morjensti sitä kaupan edessä. Taika taas kävelee kukkapenkin sivukiviä myöden, ettei tassut kastu.

Palasimme kotiin vasta aamuyön puolella, joten hauskaa oli, vaikka matka oli pitkä. Koskahan otetaan uudestaan, joku ehdotteli koulutusleiriä keväälle ;) Ritva

Rän rän Rallitokoa... ja pentuja

Mitäs sitä keski-ikäinen ukko perjantai-iltaisin touhuaa? Parasta päälle, makkarat taskuun ja Inkooseen tottelemaan. Syksyhämärissä, vesisateessa, mikäs sen parempaa kuin totella pienellä porukalla, on meillä sentään onneksi koirat kavereina useimmiten. Usein kentällä pyöritään aluksi tottelemassa ilman koiraa, liikkeitä opetellen tai kerraten.

Rallitokoradalla

Ollaan Nassen kanssa käyty nyt kuusi kertaa Inkoossa Liisa Säkäjärven ryhmässä rallitokoilemassa. Meitä on neljä koirakkoa tutustumassa lajiin. Treeneihin on ollut mukava mennä, mukava olla ja vielä poistuessakin hyvä fiilis. Rallitokoliikkeissä riittää harjoiteltavaa kyllä pitemmäksikin aikaa, kiva treenata taas ihmisten ilmoilla sekä vieraitten koirien kanssa. Tutuksi ovat tulleet naksutin ja kosketuskeppi, treeneihimme liittyen. Jatkamme siis harjoitteluja, nyt naksutellen ja nakkeja syöden.

Sitten sunnuntaina suuntasimme Askolan Juornaankylään katsomaan Nassen ja Ayan pentuetta. Viikon päästä pennut lentävät uusiin koteihinsa maailman turuille ja toreille.

Kaikki miinus yksi

Käkkäräinen Velmu-setäkin pääsi tutustumaan

Kyllä oli niin mukavan näköinen pentue, että sielua lämmitti niitten mönkimistä katsella. Niin oli kuin pienet karhunpennut olisivat keinutelleet eteenpäin. Jäntterän näköisiä, varmoja ja rauhallisia, kukin kuitenkin oma persoonansa jo pienestä pitäen.

Jukan lemppari Retu ja Ritvan lemppari Clara

Siinä niitä vilisti, haastavia harrastuskoiria monenlaiseen tarpeeseen kahdeksan kappaletta. Tulee olemaan todella ilo nähdä niitä tulevaisuudessa jossain kaarteessa.

Rosa laskee, ja taas yksi puuttuu

Tuitui, tässä meinasi tulla sekopäiseksi

Toi on mun iskä! Nasse ja Retu

Toivottavasti uusilla omistajilla riittää voimia, kärsivällisyyttä ja tahtoa opiskella olemista pienen Napoleoninsa kanssa. Tässäkään asiassa ei kenenkään kuitenkaan tarvitse yksin jäädä, apua ja neuvoja kyllä on tarjolla tarvittaessa. Ei voi muuta kuin toivottaa mukavaa pentuaikaa uusille omistajille rekkujensa kanssa, Jukka.

Agimestikset Tampereella

Vähän haikein mielin lähdin agimestiksiin. Olin päättänyt etukäteen, että nämä ovat minun ja Nassen vikat yhteiset viralliset agikisat ja vikat mestikset myös. Aika säästeliäästi me olemme kisanneet muutenkin, 15 kisastarttia kaikenkaikkiaan.

En ole koskaan jännittänyt agikisoja näin paljon, en ollut saada edes unta yöllä. Aivan järjenvastaista, koska tuttua porukkaahan siellä oli ja kannustus reilua. Pakkasimme autoon kaikki koirat ja eväät ja peitot ym. ja eikun patonki kohti Tamperetta.

Kisapaikka oli aika kummallinen. Siellä ei ollut mitään kunnollista parkkialuetta ja varjopaikoistakin oli pulaa. Tulimme juuri parahiksi seuraamaan maxien hyppyluokan suorituksia ja radalle menivät Tuomas ja Taiga. He tekivät jäätävän hienon radan ja voittivat lähdön. Mielessäni kävi, että noitako vastaan tässä pitäisi pärjätä.

No mutta ei auttanut jännittää enempää. Tässä sitten maxi 2 agilityrata, joka oli samalla karsintarata mestiksissä. Tuomarina oli Pertti Siimes, laittakaa nimi muistiin, oli aika reilun tuntuinen tuomari.

Karsintarata

Este 2

Hyvillä fiiliksillä lähdettiin, Nasse oli viritelty ufonvihreän patukan avulla kontin takana katseilta suojassa ;)

Este 3

Mutta sitten jätkä vetäisi nelosesta ohitse! Kele... yleisön joukossa oli jotain mielenkiintoista.

Mitä sie sinne menit?

No näin sen piti mennä sen esteen 4

Loppuradassa ei ollut mitään ihmeitä. En pysäyttänyt Nassea kontakteille, koska se vähän himmaili niissä muutenkin. Kepeiltä koira tuli vikasta välistä ulos, hötkyilin kai hieman valssin kanssa keppien jälkeen. Joten tulos 10 ratavirhettä ja vähän yliaikaakin. Mutta finaaliradalle päästiin!

Sitten olikin kevyt kolmen tunnin tauko, jonka me käytimme syömällä ja hengailemalla. Juttu ja Velmu saivat oleilla kisa-alueella ja Nasse latautua autossa. Tuli sitten muuten Velmulle vähän koirasiedätystä samalla, olikohan tuolla kolmisensataa koiraa. Tunnelma alkoi iltaa kohden tiivistyä, finaaliradalle lähtisi yhteensä 10 koirakkoa. Kisoihin oli tullut 13 hoffia, mutta kolme saivat hyllyn karsinnoissaan.

Tässä finaalirata, joka oli kolmosten hyppyrata, tuomarina Sari Mikkilä, ihan ok tyyppi hänkin. Erikoista tässä radassa oli se, että esteitä oli vain 16.

Maxi 3, hyppyrata ja finaalirata

Kun otin Nassen autosta, se kävi kuumana kuin hellankoukku. "Mun kenttä, mun rata, mun omistajat, mun auto, mun pötkö, mun makkarat!" Voi hyvänen aika, että oli viritys huipussaan.

Putkelta este 4 muurille

Siinä valmistuu pakkovalssi este 12, meno kepeille

The Lentävä Norsu saapuu loppusuoralle!

Ja niin oltiin maalissa, 3,94 sekuntia yliaikaa ja ratavirheitä pyöreä nolla, neljäs sija mestiksissä. Meillä oli sekoilun hetki putkeen menon kanssa, mutta emme saaneet siitä kuitenkaan vitosta, onneksi. Ilman tuota episodia olisimme voineet jopa saavuttaa kolmannen sijan; ykkönen ja kakkonen olivat reilusti nopeampia.

Hoffimestarit 2012, Hulda ja Anna

Miltä nyt sitten tuntuu? Oli järkyttävän makeeta saada hieno tulos ja pärjätä kovassa seurassa. Oli niin ihanaa kisata Nassen kanssa. Oli mukavaa tavata tuttuja ja matkustaa Jukan ja koirien kanssa. Oli haikeata ymmärtää, että tästä lähtien treenaamme vain omaksi iloksemme emme tuloksen takia.

Miten monta kertaa olemmekaan suhanneet Nassen kanssa omalla kentällä ja kun kaikki on mennyt nappiin en ole voinut tehdä muuta kuin ottaa kaulasta tuota kultaista mörökölliä ja kuiskata sille, että " sä oot paras." Ritva

Unkarinpaimenkoirien erkkari

Nyt on sitten Velmu käynyt ekassa näyttelyssään. En ole pentua esittänytkään sitten Jutun pentuajan eli onhan siitä jo yli kymmenen vuotta vierähtänyt. Pentukehässä juokseminen on hauskaa puuhaa, koska koira riekkuu miten sattuu eikä mikään ole niin justiinsa. Näyttelyhallissa oli aivan järkyttävä meteli, kun unkarinpaimenkoirat räksyttivät sielujen kyllyydestä. Velmu pärjäsi mielestäni hienosti, vaikka se ensin ujosteli uutta tilannetta ja ympäristöä. Meillä oli kannattajajoukkoina Takkutukan V-pentueen omistajakaarti. Pennuista osallistui kolme.

Hampaiden tarkistus

Velmu esiintyi pennuista ensimmäisenä. Tuomari oli erittäin miellyttävä saksalainen herra Eberhardt, jolla riitti ymmärrystä pennun sohlaamiselle.

Seisomista keltaisen merkin kohdalla

Velmu ja Mainio

Velmu tuli urospennuissa toiseksi heti Sanna Mainion jälkeen, joka oli hienosti ROP-pentu. Kummatkin saivat kp:n. Tässä Velmun arvostelu:
Friendly puppy which must not become any heavier. Nice masculine head. Correct mouth, very good expression eye color. Well developed neck & body. Proper amount of bone. Matching angulation. Can move very well. Very nice coat structure.

Tuomari perusteli vielä erikseen Mainion valintaa paremmaksi kertomalla juuri tuosta arvostelussa mainitsemastaan Velmun kropan jykevyydestä. Hänen mielestään sen pitäisi olla kuivakampi ja jotenkin ohkaisempi. Mainio on kyllä juuri tätä.

Koko porukka tuli näyttelyn jälkeen vielä meidän pihalle leikittämään pentuja. Hitsin hienosti koko jengi paineli menemään ja suuremmilta eripuraisuuksilta vältyttiin. Hoffeja ei uskaltanut laskea tätä porukkaa tsekkaamaan, Juttu olisi kyllä mielellään laittanut mudit ojennukseen :) Ritva

Velmun syyssuunnitelmia

Tervehdys kaikille blogin lukijoille, syksy on vihdoin tullut ja tuonut mukanaan uudet kujeet. Velmu on jo täyttänyt puoli vuotta ja kohtapuoliin ajattelimme aloitella kaikenlaiset harrastukset tavoitteellisemmin.

Velmu on saanut elellä suhteellisen vapaata pennunelämää. Saa nähdä, onko tullut tehtyä virhe, kun en ole sitä mitenkään erityisesti kuskaillut kaupunkeihin ja toreille. Mutta mukana se on ollut kaikessa siinä, missä me muutkin. Tähän mennessä sen mielestä ihmiset on kivoja, muut koirat kiinnostavia ja ehkä vähän pelottavia ja kaikenmaailman lepattavat systeemit arveluttavia, mutta ehdottomasti lähemmin tutkittavia.

Velmun ehdoton tavaramerkki on joutsentyyppinen laskeutuminen mihin tahansa lutakkoon tai vesistöön. Jos tiellä on matala ja liukas lätäkkö, on siihen mukava juosta täysillä ja liukua persiillään eteenpäin. Hoffit ovat lähinnä puljanneet muuten lätäköissä, mutta mudin tyyli on riemastuttava.

Suuremmilta tuhoilta on huushollissa vältytty. Ainoa ärsyttävä piirre on ollut koiranpatjojen repiminen.

Tämmöistä tuli tehtyä

Ai mää vai?

Yhtenä päivänä makailin sohvalla yövuoron jälkeisessä puolikoomatilassa enkä kiinnittänyt huomiota Velmun touhuiluun ja tuloksena oli hävitys: koiranpatja oli raahattu rappusille ja pistetty palasiksi. Nyt on enää jäljellä yksi patja ja uusia ei enää osteta. Koiranpatjoiksi saavat kelvata vanhat sängynpeitot.

Velmu on kasvanut isoksi pojaksi. Viimeisin mittaus antoi tulokseksi säkäkorkeus: 46,5 cm ja paino 15,4 kg. Mudiksi Velmu on suuri, mutta minun silmissäni pieni; onhan sen rinnalla koko ajan nuo jättiläiset. Pentuajan hyvinpalvellut koppa palautettiin takaisin bostoneille.

En mahdu enää tähän

Meillä on jonkinmoinen koulutussuunnitelma syksyksi. Aloitamme koirakoulu Pompsiksen pentukurssin kahden viikon päästä. Siinä olisi tarkoitus vähän ihmetellä tokon alkeita ja opetella itse kouluttamista. Minulla oli aiemmin suunnitelmissa mennä Tikkurilaan tuttavani järjestämään toko-opetukseen, mutta sinne ajamiseen ei aikataulut anna myöten ja se tulisi liian kalliiksikin. Agilityssä olen ajatellut tehdä yksittäisiä esteitä ja yksinkertaisia ohjauskuvioita. Agilitykursseille en varsinaisesti ole ajatellut mennä. Jos minulle tulee tenkkapoo, kysyn kavereilta vinkkejä. Mahtavat Lägin treenikaverit auttavat aivan varmasti. Näyttelyrintamalla aiomme avata pelin 15.9. täällä Lohjalla Suomen unkarinpaimenkoirien erkkarissa. No, koira on liian suuri, toinen korva lupassa jne. mahdollisuudet mihinkään menestykseen ovat epätodennäköiset, mutta aion härkäpäisesti hakea ne tulokset kaikista arvosteluluokista. Ritva