Lohjan koiralasareetti

Ainahan se menee niin, että asiat tapahtuu yhtäaikaa. Varasin ajat sitten Jutulle leikkausajan hännässä olevan patin poistamiseksi. Patti on ollut sillä ainakin vuoden, mutta se ei ole aiemmin vaivannut, nyt se alkoi vuotaa ja olihan se ikävän näköinen.

Olen siirtynyt käyttämään Virkkalan Tuhatjalkaa, koska se on edullisempi kuin Espoon eläinsairaala.  Ja homma on toiminut ihan ok ainakin toistaiseksi. Velmu saa ruveta käymään siellä, jos jotain akuuttia ilmenee, toistaiseksi ei ole ollut ihmeempiä. Saattaa kuitenkin olla, että herkkäihoisena koirana se voi tarvita apuja joskus, mutta ei maalailla piruja seinälle. Onhan sillä ainakin pirun kallis vakuutus, joka suojaa sitä ;)

Jutun leikkaus ja nukutus meni ihan hyvin ja potilas saatiin omin kintuin kävelevänä kotiin. Tosin uni maistui toipilaalle koko päivän. Sen pitäisi käyttää kauluria koko tikkien ajan, joten päätin väsätä sille hienon häntäsuojuksen kauden muotivärissä:

Sivulta

Takaa

Uskoisin tuon olevan mukavampi, koska häntää suojatakseni kaulurin olisi pitänyt olla koko XXL.

Viime lauantaina huomasimme, että Nassella on korvassa jotain punoitusta. Omatoimisena lääkitsijänä kaivoin kaapista kaulurin ja korvalääkkeen lopun, joka oli joltain koiralta jäänyt. Lääke ei tehonnut ja meillä oli vaikeuksia saada lääkäriaikaa Lohjalta alkuviikosta. Ajattelin vielä, että korvassa on jokin erikoisjuttu, kun se ei kotikonsteilla lähtenyt yhtään parantumaan. Ihan tavallinen hiivatulehdus se kuitenkin vain oli ja antamani lääke oli ihan oikea; en vain käyttänyt sitä tarpeeksi kauaa. Joten Nassella on sitten viikon ajan kauluri päässä.

Velmun kanssa ollaan käyty muutaman kerran viikossa aksakentällä treenailemassa itseksemme. Mudipoika oppii kuvioita todella nopeasti ja ainakaan motivaation puutteesta sitä ei voi syyttää. Kun autosta antaa sille vapaa-käskyn, tyyppi rynnistää kentälle suorittamaan esteitä!

Tänään se sai alkeisryhmän kanssa tehdä välistävetoharjoitusta. Itse liike meni hyvin, mutta harjoitukseen liittyneessä putkeenlähetyksessä sillä ei ole oikein varmuutta. Jatkoimme oman vetovuoron jälkeen oikeassa treeniryhmässämme ja siellä oli radan alussa pakkovalssikohta ja putkeenlähetyksiä. Saimme suoritettua viisi ensimmäistä estettä ja olin omasta kultakikkurastani niiiin ylpeä. Siitä tulee minulle hieno aksakoira, kunhan vähän opimme peruskuvioita. Haasteena tällä hetkellä on varmaankin se, että minulla pitää olla malttia opettaa sille asiat täsmälleen yhtä hyvin, kuin olen Nassellekin opettanut. Luonnostaan lahjakkaan koiran kanssa sortuu helposti oikomaan.

Ensi perjantaina me aloitetaan Velmun kanssa rallitokon alkeet uudistetussa Siuntion koirakerhon hallissa eli Lägin vanhassa hallissa. Yritän saada itseni motivoitua tuohon hienovaraisempaan lajiin, kun aksaaminen on semmoista kiihdyttelyä. Ritva

Juhlat Repovedellä

Nassen ja Jutun kasvattaja on saanut nauttia kovan työn hedelmistä tänä vuonna. Hänen kasvattinsa voitti Tervakosken hoffinäyttelyssä parhaan koiran tittelin ja kennel Steinroller myös parhaan kasvattiryhmän. Steinroller-kennel täytti myös 15 vuotta tänä syksynä. Joten aihetta juhlaan oli!

Aloitimme kuitenkin päivän vaeltamalla Repoveden kansallispuistossa. Valitettavasti satoi vettä, joten en arvannut ottaa kameraa mukaan kastumaan. Kathrina laittaa varmasti piakkoin kuvia nettisivuilleen, joten käykää katsomassa sieltä.

Repoveden reiteille mennään huojuvan riippusillan kautta. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että joudumme kantamaan ainakin Jutun siitä yli. Juttu on koko ikänsä vihannut siltoja ja erityisesti veden yli meneviä. Kathrina oli sillan toisessa päässä kuvaamassa ja odottelemassa vaeltajia. Jukka ja Nasse menivät yli ensin ilman sen suurempia ongelmia. Lähetin Jutun kulkemaan minun ja Velmun edellä, Jukka ja Kathrina kutsuivat sillan takaa. Ja niin lähti Juttu astelemaan yli. Sillä oli jalat harallaan ja kaikesta näki, että se joutui pinnistelemään, mutta yli se vaan tallusti! Velmu tuli siinä aivan huomaamatta, vaikka ajattelin senkin jännittävän.

Sillan toisella puolella jakaannuimme ryhmiin ja sovimme tapaamisen Kuutinsalmen nuotiopaikalle. Vaikka keli oli huono, oli paikalla paljon muutakin väkeä. Reiteillä tuli vastaan koiria ja vaeltajia, joten porukan täytyi olla varovainen, ettei tule sanomista. Nuotiopaikalla muita kävijöitä odotti erikoinen näky: hoffeja oli kiinni puissa ja kaiteissa parikymmentä kappaletta. Muutamat kävivät kuvaamassa tätä mahtavaa ryhmää. Yksi oli kuitenkin erilainen: meidän Velmu, josta onneksi lähti seurueen kovin ääni ;)

Jukka teki Nassen kanssa pitkän reitin. Palasimme kuitenkin yhtä matkaa parkkikselle ja tietenkin silta täytyi ylittää vielä kerran. Juttu-parka tallusti taas vakaasti yli. Tällä kertaa Velmu tuli minun takanani. Sillalta oli matkaa autoille vielä puolisen kilometriä ja Juttu raahusti viimeisillä voimillaan parkkipaikan toiseen laitaan ja onnellisesti Sitikan takapenkille. Mutta kyllä otti vanhan koiran voimille tämmöinen jännitys.

Repovedeltä siirryimme Orilammelle juhlapaikalle. Varasimme huoneen retkeilymajasta ja olikin mukava hetki huilata ennen ruokaa. Velmulle tämä kaikki oli jännää ja uutta. Hienosti se sopeutui tilanteisiin; kait se luulee olevansa hoffi. Hoffit meinaan otti rennosti tämmöisen hotellimatkailun ja laittoivat kyljelleen lepäilemään sapuskan päälle.

Kathrina oli varannut meille hienot ruoat ja tilat päärakennuksesta... ja juhlat saattoivat alkaa. Oli syömistä, juomista, nauramista...

Mää ja sää

lahjoja...

Juhlataulu

puheita, kakkua...

Tervakoski ROP, Steinroller Pii

Tänä vuonna ei ollut Steinroller-leiriä, joten tässä juhlassa palkittiin lusikoilla kaikki saavutukset, sertit sun muut. Nassekin sai luun palkintona hienosta sijoituksesta hoffien agimestiksissä. Jutulle olisi pitänyt olla taistelijapalkinto sillan ylittämisestä. Yksi ohjelmanumero oli keksiä omasta koirastaan jokin ominaisuus, joka on sille tyypillinen ja kirjoittaa se lapulle. Muut saivat sitten arvata, kenestä on kyse. En meinannut keksiä mitenkään, mitä Jutusta kirjoittaa. Kaikki, mitä ajattelin sai minut vain miettimään, miten kovin tulen ikävöimään kaikkea Jutussa, sitten kun sitä ei enää ole.  Eniten mieleeni tuli ne aamuiset hetket pihalla Hesarin hakemisen jälkeen, kun Juttu rynnistää minua kohti ja laittaa korvat rullalle, joka tarkoittaa: sisälle, anna jo sitä ruokaa! Nassesta oli helppo Jukan keksiä yksi ominaisuus yli muiden: häntä, joka heiluttaa koko vartaloa. Ihmisillä oli hauskoja ominaisuuksia keksittynä koiristaan mm. Nitta heilutti kerran tassua takasin, kun joku morjensti sitä kaupan edessä. Taika taas kävelee kukkapenkin sivukiviä myöden, ettei tassut kastu.

Palasimme kotiin vasta aamuyön puolella, joten hauskaa oli, vaikka matka oli pitkä. Koskahan otetaan uudestaan, joku ehdotteli koulutusleiriä keväälle ;) Ritva

Rän rän Rallitokoa... ja pentuja

Mitäs sitä keski-ikäinen ukko perjantai-iltaisin touhuaa? Parasta päälle, makkarat taskuun ja Inkooseen tottelemaan. Syksyhämärissä, vesisateessa, mikäs sen parempaa kuin totella pienellä porukalla, on meillä sentään onneksi koirat kavereina useimmiten. Usein kentällä pyöritään aluksi tottelemassa ilman koiraa, liikkeitä opetellen tai kerraten.

Rallitokoradalla

Ollaan Nassen kanssa käyty nyt kuusi kertaa Inkoossa Liisa Säkäjärven ryhmässä rallitokoilemassa. Meitä on neljä koirakkoa tutustumassa lajiin. Treeneihin on ollut mukava mennä, mukava olla ja vielä poistuessakin hyvä fiilis. Rallitokoliikkeissä riittää harjoiteltavaa kyllä pitemmäksikin aikaa, kiva treenata taas ihmisten ilmoilla sekä vieraitten koirien kanssa. Tutuksi ovat tulleet naksutin ja kosketuskeppi, treeneihimme liittyen. Jatkamme siis harjoitteluja, nyt naksutellen ja nakkeja syöden.

Sitten sunnuntaina suuntasimme Askolan Juornaankylään katsomaan Nassen ja Ayan pentuetta. Viikon päästä pennut lentävät uusiin koteihinsa maailman turuille ja toreille.

Kaikki miinus yksi

Käkkäräinen Velmu-setäkin pääsi tutustumaan

Kyllä oli niin mukavan näköinen pentue, että sielua lämmitti niitten mönkimistä katsella. Niin oli kuin pienet karhunpennut olisivat keinutelleet eteenpäin. Jäntterän näköisiä, varmoja ja rauhallisia, kukin kuitenkin oma persoonansa jo pienestä pitäen.

Jukan lemppari Retu ja Ritvan lemppari Clara

Siinä niitä vilisti, haastavia harrastuskoiria monenlaiseen tarpeeseen kahdeksan kappaletta. Tulee olemaan todella ilo nähdä niitä tulevaisuudessa jossain kaarteessa.

Rosa laskee, ja taas yksi puuttuu

Tuitui, tässä meinasi tulla sekopäiseksi

Toi on mun iskä! Nasse ja Retu

Toivottavasti uusilla omistajilla riittää voimia, kärsivällisyyttä ja tahtoa opiskella olemista pienen Napoleoninsa kanssa. Tässäkään asiassa ei kenenkään kuitenkaan tarvitse yksin jäädä, apua ja neuvoja kyllä on tarjolla tarvittaessa. Ei voi muuta kuin toivottaa mukavaa pentuaikaa uusille omistajille rekkujensa kanssa, Jukka.