maanantai 27. toukokuuta 2013

Hakuharkkoja

Treenailut Velmun kanssa ovat viime aikoina keskittyneet lähinnä agilityn puolelle; minkäs sille mahtaa, kun se on niin kivaa. Jälkimetsälläkin on tullut käytyä muutaman kerran. Jäljellä Velmu on semmoinen höyryjuna, että olen joutunut miettimään, mikä olisi paras konsti saada koiralle edes jotain kontrollia paahtamiseen. Mitkään makupalat ei todellakaan kiinnosta, koska itse jäljen ajaminen on niin superia. Olen kokeillut muutaman kerran nyt yksinkertaisesti pitää vastaan ja hidastaa tempoa. Jäljelle olen laittanut Velmulle mieleisiä esineitä ja leikkinyt sitten niillä keskeyttäen jäljestämisen. Katsotaan, johtaako tämä mihinkään vai pitääkö odotella yksi kymmenen vuotta, että koira rauhoittuu.

Juttu on myös tehnyt lyhyitä jälkiä ja kyllä siltä vielä homma sujuu. Tosin viime kesään verrattuna jälkiliina on ihan löysällä eli voimat ovat vanhuksella vähentyneet. Kepit nousevat vielä ihan hyvin ja sen keppi-ilmaisuun on tullut hauska pyörimisvaihe. Aiemmin se vain kääntyi takaisin, jos se meni kepistä ohi, mutta nyt se jää haravoimaan kierrellen aluetta kepin löytääkseen.

Juttu ja voikukat














Pari viikkoa sitten saimme ystävältämme kutsun osallistua heidän hakutreeneihin täällä Lohjalla. Otimme kutsun vastaan ja nyt on kaksi treenikertaa takana. Ja täytyy sanoa, että kyllä haku on vaan niin meidän laji, siis niin Nassen ja Jukan kuin minun ja Velmunkin. Hakuporukassa on pari muuta hoffia, sakemanneja ja holskuja. Ensimmäisellä treenikerralla otimme Velmulle keskilinjan samalle puolelle vastatuuleen neljä maalimiestä 50 metriin. Maalimiehistä kaksi antoi hieman ääniapuja, mutta muuten ne olivat aikalailla piiloissa. Velmu pääsi loistamaan mahtavalla irtoamisella ja käsittämättömällä itsevarmuudella.

Ekat hakutreenit














Nasse oli treeneissä kuin se olisi harrastanut aina hakua. Viime metsähakukeikasta on kyllä useampi vuosi aikaa. Nassella oli maalimiehet normaalisti kahdella puolella. Nasse on rakennushaussa ollut sikamainen maalimiehiä kohtaan ja läiskinyt niitä tassullaan ja muuten tökkinyt. Tähän saatiin ryhmässä heti apuja. Maalimiehet heittävät koiralle purkin itsestään hieman kauemmaksi ja koira saa haukkua purkkia ja se vapautetaan vasta sitten.

Tokalla hakukerralla päätimme laittaa heti Velmulle maalimiehet keskilinjan kummallekin puolelle. Yritin ensin lähettää sen suoraan ilman apuja, mutta se oli liian vaikea tehtävä. Joten päädyimme kutsumaan koiraa ja se irtosikin sitten hyvin ja teki töitä rohkeasti. Neljännelle maalimiehelle se irtosi suoraan. Sen piti kerran piston aikana kysyä katseella minulta apua, mutta kehotin sitä jatkamaan etsintää ja se löysi viimeisenkin maalimiehen.

Perusleirillä














Nasselle päätettiin kokeilla sen elämän ekaa kertaa yhtä tyhjää pistoa. Nasse oli metsässä jälleen aivan elementissään. Pistot olivat hyviä ja suht suoria. Kova tuuli kyllä vähän vaikeutti kaikkien koirien etenemistä. Tyhjältä pistolta Jukka onnistui lähettämään koiran suoraan yli keskilinjan vauhdikkaasti, olihan hienoa menoa!

Ukko!














Juttu sai myös ilahduttaa hakuporukkaa tekemällä yhden piston. Voi sen ilmettä, kun se sai haukkua maalimiestä. Yhden piston jälkeen se katsoi minua ja keskilinjan toista puolta, että eikös näitä ukkoja pitäisi löytyä tältäkin puolelta ;) Voi sua Juttu, eihän siinä muu auttanut, kuin laittaa sinne vielä yksi maalimies.

Tänä iltana aion osallistua Velmun supermölliluokkaan seuran epävirallisissa agilitykisoissa. Joten tästä se meidän - toivottavasti pitkä - kisaura lähtee! Ritva

Perinteeksi muodostuva kesämies-valokuva ;)
hauskaa kesää toivoo Velmu

torstai 9. toukokuuta 2013

Koirasäpinää Sööderissä


Viime lauantaina lensimme Ritvan kanssa Ruotsin Tukholmaan tevehtimään ystäväperhettämme Virtasia. Koiramme jäivät paikalliseen koirahoitolaan viettämään hyvin ansaitsemaansa hengähdystaukoa isännästä ja emännästään.
Perheen isäntä, vanha opiskelukaverini Janne, oli meitä vastassa kentällä ja ajoi meidät ensin hotellille ja sieltä heille ruokailemaan. Kiva oli pitkästä aikaa nähdä myös Jannen perhettä: Patriciaa ja Camillaa. Illalle Janne oli järjestänyt liput Springsteenin konserttiin Friends- areenalle, kyllä oli mahtava kokemus ensikertalaiselle tuon mittasuhteen konsertti. Olihan aika hevi päivä maalaisille koiraihmisille. Kokemusta ja elämystä kyllä koko rahan edestä.

Seuraavana päivänä sunnuntaina ensin ulkoilua keskustassa Östermalmilla Ritvan kanssa ja iltapäivällä Södermalmin alueella Janne opastamana. Hupaisa sattuma oli, että kaksi ensimmäistä koiraa, jotka tuolla Sööderin alueella tuli vastaan olivat staffeja, Sööderi on maineeltaan hiukan rouheampaa kaupunginosaa ja rotu kai sitten ilmentää tuota asiaa, oli siellä kyllä vaikka mitä muitakin rotuja liikenteessä.

Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, ihmisiä paljon liikkeellä, viheralueita, puistoja, hyvin mukava ja leppoisa tunnelma kaiken kaikkiaan. Mee like Sööderi kyllä, todella makeee kävelykatu, Götgatan esimerkiksi, sinne pitää joskus päästä uusiksi.

Teimme Sööderistä lähtöä ja ajelimme autojonossa Virtasille syömään. Yhtäkkä Ritva huomaa koiran kerrostalon toisen kerroksen ikkunassa työntämässä ikkunaa auki päässään olevalla kaulurilla.  Näin itsekin että Staffihan se siellä kauluri päässä ikkunalaudalla tomerasti seisoo. Siinä samassa koira jo hyppäsikin suoraan sen alla olevan ravintolan markiisiin, onneksi. Auto seis ja Ritvan perässä paikalle. Siellä oli rekku markiisissa kuin palomiesten pelastuspurjeessa konsanaan ehjänä ja turvassa.  
Minä astelin sisälle ravintolaan kertomaan henkilökunnalle ilosanomaa heidän markiisiinsa päätyneestä koirasta.
Palasin ulos herra henkilökunnan kera, markiisin luokse oli kerääntynyt jo melkoinen ihmisjoukkio auttamaan rekkua ja ilmeisesti setvimään asiaa. Ritun kanssa todettiin, että meitä ei tässä tarvita ja lähdettiin vetäytymään kohti meitä odottavaa autoa.
Päästyäni kadun toiselle puolella käännyin vielä katsomaan spektaakkelia tien toisella puolella. Olivat nostaneet näköjään koiran alas ja kas, sehän lähtikin näköjään heti lapasista. Vieressäni oli herra, jolla oli pieni koira hihnan päässä. Staffi rynnisti suoraan kohti vieressäni olevaa koiraa kuin Kelju K Kojootti konsanaan. Koirat tekivät edessäni peräkanaa rundin ja staffin leuat sanoivat klak klak. Sain tempaistua pikkukoiran hihnastaan omistajansa syliin, tsäp. Sitten hetki pk-huutoa ihan klassisesti niin, että ääni ilmeisesti porautui staffin kuuloluihin, koskapa rekku pysähtyi ja katseli minua. Haa olin saanut huomion käännettyä, komensin staffia ruotsiksi istumaan ja kas, sehän istui, kyllä koira koiran tuntee. Koska rekku vaikutti relalta, niin koppasin sen sitten syliini ja roudasin takaisi tien toiselle puolella. Katselin ympärilleni ja mietin, että mihin ihmeesseen minä tämän koiran nyt vien ja pistän. Ilmeisesti joku naapuri oli pysäköinyt maasturinsa lähelle ja viittilöi minua sinnepäin. Laskin tämän Sirkka Staffin huojentuneena Volvon takaronttiin, huh. Kyllä tommonen PK- kieli näköjään pelittää ihan kansainvälisestikkin. Väistyimme uudestaan ja hävisimme taaksemme katsomatta, nyt jos ne päästää sen niin sitten ei voi minkään kenkään.

Kiitokset Jannelle ja hänen vaimolleen Patricialle ja tyttärelleen Camillalle suurenmoisesta isännöinnistä, tuli nähtyä, koettua ja kosketettua kahteen vuorokauteen aimo annos Tukholmaa. Jukka