tiistai 23. huhtikuuta 2013

Mätsärissä, rakennushaussa ja aksaamassa


Vietimme jälleen koiramaisen viikonlopun. Lauantaina kävimme tutun porukan kanssa hakuilemassa Konalassa jättivarastohallissa.

Maisa ja Alpo

Jediä leikitetään



































Kaikki koirat tiesivät jo mitä odottaa ja puhkuivat intoa. On todella liikuttavaa nähdä, miten innoissaan Juttu on kaikesta toiminnasta. Se loikkaa autosta suoraan varaston ovelle eikä muista edes käydä nuuskuttelukierroksella, ellei sitä erikseen käske. Maalimiehiä se etsii takakoivet betonia rapsien ja ilmaisu on tarmokasta ja kantavaa haukkua. Maalimiehiä vaivasi tällä kertaa ylenmääräinen säälintunne vanhaa koiraa kohtaan, mutta me ei siitä Jutun kanssa välitetty. Hau  -sanon minä ja HAU - sanoo Juttu.

Lopettakaa höpinät ja laskekaa minut töihin, tuumii Juttu


















Nassella ei ollut mitään sen ihmeempää tällä kertaa. Sillä on ehkä hieman häiritseväksi muuttunut tuttavallisuus kaikkia maalimiehiä kohtaan. Se tahtoo vain tulla liian lähelle ja vaatia palkkaa tunkemalla päänsä maalimiehen naamaan ja läpsimällä tassulla. Koira kyllä nauttii, mutta nauttiiko muut? Tähän ongelmaan täytyy kysyä viisaammilta apuja. Vaikka Jukka kuinka komensi Nassea, niin se vaan louskutti ja siirtyi aina lähemmäksi, vaikka sen olisi pitänyt ennemminkin peruuttaa.

Lähtöä


















Kaisa on löydetty


















Velmu keskittyi taas oikein hienosti. Sillä on hoffeista poiketen suoraviivaisempi tyyli työskennellä. Se irtoaa todella kauaksi. Se ei myöskään tule ihan pian kysymään apua, jos maalimiestä ei ala löytyä. Uutena asiana meillä oli umpipiilo eli viltin alla lymyilevä maalimies. Se aiheutti pientä ihmetystä, mutta koiran ilo oli rajaton, kun viltin alta köytyi tuttu tyyppi. Onhan Velmun kanssa ilo harrastaa mitä vaan, kun se on niin hieno pieni pörriäinen.

Kevätpörriäinen lähdössä lentoon


















Sunnuntaina lähdimme katsomaan inkoolaisen koirakerhon järjestämää tapahtumaa. Jukka osallistui Nassen kanssa epäviralliseen tokokokeeseen. Siinä sai suorittaa kolme vapaavalintaista liikettä + paikallamakuun. Ja hinta oli vain 3€! Liikkurilta sai palautetta suorituksesta. Ja palaute oli meidän isännille pelkästään positiivista, koska kaikki meni niin törkeän hyvin. Nasse on saanut varmuutta suorituksiin rallitokon harjoittelun myötä. Se seurasi häntä kohti taivasta ja teki jäävät liikkeet ja noudon mallikelpoisesti. Paikallaolo oli lievästi haasteellinen, koska mätsärin odotusalue oli tokokehän vieressä.

Tällä välin me oltiin Velmun kanssa mätsärissä. No se ei mennyt ihan kuin Strömsöössä. Ilmottautumislappu tuli täytettyä ihan päin honkia, kenttä oli savinen eli koira oli savinen, yhtään en ymmärtänyt millon kehässä pitää olla ja milloin ei, en myöskään tiennyt miten esittää koiraa koska yksittäisesittelyä ei ollut samalla lailla kuin näyttelyssä. Mutta kaikesta huolimatta Velmu juoksi hienosti, no joo vähän pomppi ja vähän murahteli. Se myös seisoi paikallaan, vaikka 10 sentin päässä hännästä oli suursnautseriuros. Parikilpailussa olimme bernhardilaisen parina, joten tuomarin täytyi olla puusilmä, kun ei laittanut meitä punaisiin! Ei tullut meille sijoitusta, mutta arvokasta näyttelykokemusta kuitenkin. Ja hauskaahan oli, jos ei muuta.

Ja numero 302, takkutukkainen Velmu


















Aksahommissa ollaan Velmun kanssa jälleen edistytty hyvin ja suunnitelman mukaan. Saimme olla talvella koekoirakkona koulutusohjaajakurssilaiselle. Ja nyt alkaa seuraava lägiläinen koulutusohjaajakurssin ja me päästään jälleen mukaan. Olimme testaamassa Velmulle uutta hallia Juvanmalmilla ja siellä ei ollut mitään ongelmaa. Haasteena meillä on tällä hetkellä se, että aina kun mun ohjaus tyssää, Velmu hyppää mun selkään. Nyt sitten tehdään enemmän lyhyitä settejä ja pyritään palkkaamaan enemmän eteenpäin. Keinua olisi tarkotus ruveta harjoittelemaan myös ja kohtahan tuo maa on sula, joten saan pihalle kepit pystyyn nurtsille ja eikun niiden kimppuun.

Niin ja onhan Velmu saanut olla pari kertaa Veeran, Sepen ja Leo-pojan luona hoidossa. Ensin Velmu oli ihmeissään, että tännekös kissahuusholliin minut jätettiin, mutta on nyt sopeutunut hienosti uuteen hoitopaikkaan ja minä olen supermielissäni, kun on joku paikka, jonne koiran voi hyvillä mielin antaa vähäksi aikaa. Eli kiitos ja kumarrus Nummelan porukalle :) Ritva

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Uskihoff's-kennelin pentu- ja ulkoilupäivä 6.4.-13


Kolmisenkymmentä ihmistä ja parikymmentä koiraa olivat paikalla metsästysseuran majalla Askolassa. Happening oli alkanut jo ysiltä, pitkämatkaisimmat olivat saapuneet Kajaanista saakka eli Retun porukka. Keli oli komee, aurinkoa ja pientä plussaa, ihmiset olivat mukavia ja koirat tietysti hienoja ja hienosti.

Uskihoff's C-pentue ja vanhemmat etualalla


















Hetikohta saavuttuamme aloitettiin C-pentueen eli Nassen ja Ayan pentujen valokuvaaminen. Ritu kuvasi ja minä ja Camilla olimme assareina. Pennut yksi kerralla isännän tai emännän saattelemina lauteille ja räpsräps. Ritu antoi pennuille pienet tekemänsä lahjat ja minä kuulustelin ko. omistajan aikomuksia rekkunsa suhteen. Kuvaus meni kuvaukseksi todella ripsakkaasti eteenpäin ja tässä satoa.

Conzo on merkkivärinen komea uros Kajaanista, jo nyt meilkein Nassen kokoinen poika, joka harrastaa jäljestystä.

Conzo elikkäs kotona Remu, 
Conzo




























Caya on sporttinen merkkarityttö Hollolasta, joka harrastaa arkitottista kotiympyröissä sekä agilityä seurassa.

Caya eli Ruska

Caya


































Clea on vahva vaalee, tyttö Orimattilasta, joka harrastaa hakua, jälkeä ja näyttelemistä.


Clea eli Lempi

Clea



































Curt on blondipoika Hämeenlinnasta niin rimppa vielä, ettei kukaan arvaa että mitä sieltä Clark Kentin puvun alta vielä paljastuu, paljastuukohan sieltä vielä Teräs Retu. Retu reenaa pentutokoa ja vepee ja agilityy.

Curt eli Retu

Curt


































Caron on merkkaripoika asustelee ja lenkkeilee Malmilla Helsingissä. Harrastaa näyttelemistä ja järjestyksen tai epäjärjestyksen ylläpitoa, missä sitten onkaan. Nuorenmiehen olemus ja koko nyt jo sitä luokkaa, että kyllä loppuu se rahan ruinaaminen kadun kulmilla. Rondo tulee kyllä rulettamaan Malmilla.

Caron eli Rondo

Caron



































Clara oli aluksi arka ja hiljainen tyttö Juornaankylästä, arkuus sitten johki hukku. Merkkivärinen Clara harrastaa kotitöitä kotonaan. Tulee varmasti tuottamaan iloa ja ihmetystä kotiympyrässään.

Clara

Clara



































Candolf, blondipoika Mäntsälästä on tallikoira, joka harrastaa näyttelemistä. Toinen vielä suht kevytrakenteinen nuorimies, samaa kokoluokkaa kuin Nasse tuossa iässä.

Candolf eli Kamu

Candolf



































Kiitos koirien omistajien kaikki sujui hyvin ja valokuvauksellisesti. Carina ei nyt päässyt tulemaan, mutta toivottavasti nähdään jossain vaiheessa.

Paikalla oli myös meidän Juttu ja muutama vääränrotuinenkin tuomassa lisäväriä tapahtumaan.

Juttu vahti autoa ja ylläpiti järjestystä

Kamu ja Velmu



















Myöhemmin yhteiskuvauksen jälkeen käytin itsekin pienen puheenvuoron aiheena ohittaminen. Nasse oli nähtyään ja haistettuaan Ayan, Bertan ja Seijan täynnä höyryä, joten ei tarvinnut hirveesti perustella miksi asia oli minusta tärkeä ja tähdellinen. Paikalla oli neljä onnellista urospennun omistajaa, joille tietysti halusin viestikapulaa ohitteluitten suhteen erityisesti ojennella.  Mainostin tietysti myös rally-tokoa, tokoa ja tottista, unohtamatta agilityä. Rutkasti onnea ja menestystä sekä tarvittaessa pitkiä piuhoja toivotamme kaikille C-pentujen omistajille, sekä isot kiitokset Seijalle ja Tapsalle pentutapaamisen järjestämisestä. Olipas mukava olla messissä!
T: Ritva ja Jukka

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Dantelainen pääsiäishelvetti


Sunnuntaiaamuna lähdettiin Nassen kanssa suksimaan Lohjanjärvelle Liessaaren ympäri. Keli oli taivaallisen kaunis, kello kävi yhdeksää, pakkasta pari astetta ja aurinko kimmelsi lumelta häikäisevää kirkkautta. Latu oli kuin jäinen ränni, iljannekupurajäätä ja seassa karhentumaa ja kokkareita. Suksi luisti ja tökkäsi, lipesi ja liukui. Nasse veti ihan ok. Sitten humps, ukko nurin, eikun ylös ja matkan jatkoon. Nasse seurasi vierellä, yritti kai katseen voimalla pitää ukkoa pystyssä, joka välillä heilui kuin marionetti suksiensa päällä.

Reissun loppupuolella pääsin taas Nassen vetoon ja päästiin ehjinä perille. Olin tyytyväinen, etten menettänyt hermojani ja tehnyt suksista tai jostain muusta pikkeitä. Palkkasin tästä haasteellisuudesta tietoisena Nassea melko usein, saatiin rekulle hyvää pääiäismieltä. Kauempaa katsottuna varmaan kaunis kuva, mies koiransa kanssa jäällä hiihtelemässä satumaisen kauniissa säässä. Mutta jos katsot kuvaa lähempää huomaat ehkä ripauksen tuosta Danten helvetistä :) Jukka

Vahinko, ettei ole tullut otettua kuvaa hiihtokaksikosta. Jäällä on kuitenkin tullut retkeiltyä. On sääli, ettei kesälläkin ole jäätä ;) Siellä on niin mukava juoksuttaa koiria eikä tarvitse välittää metsäneläimistä tms.
Ritva


Pärjääköhän Velmu kohta Nasselle suoralla?

"Sivulle" ai mää vai? Istun tähän Nassen päälle, haittaakse?

Pojat osaa olla nätisti rinnakkain

Mudin jälki lumessa ei ole painauma, vaan hipaisu

Taistelevat metsot pystypainissa


Virtaviivainen Velmu