Aloitimme kuitenkin päivän vaeltamalla Repoveden kansallispuistossa. Valitettavasti satoi vettä, joten en arvannut ottaa kameraa mukaan kastumaan. Kathrina laittaa varmasti piakkoin kuvia nettisivuilleen, joten käykää katsomassa sieltä.
Repoveden reiteille mennään huojuvan riippusillan kautta. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että joudumme kantamaan ainakin Jutun siitä yli. Juttu on koko ikänsä vihannut siltoja ja erityisesti veden yli meneviä. Kathrina oli sillan toisessa päässä kuvaamassa ja odottelemassa vaeltajia. Jukka ja Nasse menivät yli ensin ilman sen suurempia ongelmia. Lähetin Jutun kulkemaan minun ja Velmun edellä, Jukka ja Kathrina kutsuivat sillan takaa. Ja niin lähti Juttu astelemaan yli. Sillä oli jalat harallaan ja kaikesta näki, että se joutui pinnistelemään, mutta yli se vaan tallusti! Velmu tuli siinä aivan huomaamatta, vaikka ajattelin senkin jännittävän.
Sillan toisella puolella jakaannuimme ryhmiin ja sovimme tapaamisen Kuutinsalmen nuotiopaikalle. Vaikka keli oli huono, oli paikalla paljon muutakin väkeä. Reiteillä tuli vastaan koiria ja vaeltajia, joten porukan täytyi olla varovainen, ettei tule sanomista. Nuotiopaikalla muita kävijöitä odotti erikoinen näky: hoffeja oli kiinni puissa ja kaiteissa parikymmentä kappaletta. Muutamat kävivät kuvaamassa tätä mahtavaa ryhmää. Yksi oli kuitenkin erilainen: meidän Velmu, josta onneksi lähti seurueen kovin ääni ;)
Jukka teki Nassen kanssa pitkän reitin. Palasimme kuitenkin yhtä matkaa parkkikselle ja tietenkin silta täytyi ylittää vielä kerran. Juttu-parka tallusti taas vakaasti yli. Tällä kertaa Velmu tuli minun takanani. Sillalta oli matkaa autoille vielä puolisen kilometriä ja Juttu raahusti viimeisillä voimillaan parkkipaikan toiseen laitaan ja onnellisesti Sitikan takapenkille. Mutta kyllä otti vanhan koiran voimille tämmöinen jännitys.
Repovedeltä siirryimme Orilammelle juhlapaikalle. Varasimme huoneen retkeilymajasta ja olikin mukava hetki huilata ennen ruokaa. Velmulle tämä kaikki oli jännää ja uutta. Hienosti se sopeutui tilanteisiin; kait se luulee olevansa hoffi. Hoffit meinaan otti rennosti tämmöisen hotellimatkailun ja laittoivat kyljelleen lepäilemään sapuskan päälle.
Kathrina oli varannut meille hienot ruoat ja tilat päärakennuksesta... ja juhlat saattoivat alkaa. Oli syömistä, juomista, nauramista...
 |
| Mää ja sää |
lahjoja...
 |
| Juhlataulu |
puheita, kakkua...
 |
| Tervakoski ROP, Steinroller Pii |
Tänä vuonna ei ollut Steinroller-leiriä, joten tässä juhlassa palkittiin lusikoilla kaikki saavutukset, sertit sun muut. Nassekin sai luun palkintona hienosta sijoituksesta hoffien agimestiksissä. Jutulle olisi pitänyt olla taistelijapalkinto sillan ylittämisestä. Yksi ohjelmanumero oli keksiä omasta koirastaan jokin ominaisuus, joka on sille tyypillinen ja kirjoittaa se lapulle. Muut saivat sitten arvata, kenestä on kyse. En meinannut keksiä mitenkään, mitä Jutusta kirjoittaa. Kaikki, mitä ajattelin sai minut vain miettimään, miten kovin tulen ikävöimään kaikkea Jutussa, sitten kun sitä ei enää ole. Eniten mieleeni tuli ne aamuiset hetket pihalla Hesarin hakemisen jälkeen, kun Juttu rynnistää minua kohti ja laittaa korvat rullalle, joka tarkoittaa: sisälle, anna jo sitä ruokaa! Nassesta oli helppo Jukan keksiä yksi ominaisuus yli muiden: häntä, joka heiluttaa koko vartaloa. Ihmisillä oli hauskoja ominaisuuksia keksittynä koiristaan mm. Nitta heilutti kerran tassua takasin, kun joku morjensti sitä kaupan edessä. Taika taas kävelee kukkapenkin sivukiviä myöden, ettei tassut kastu.
Palasimme kotiin vasta aamuyön puolella, joten hauskaa oli, vaikka matka oli pitkä. Koskahan otetaan uudestaan, joku ehdotteli koulutusleiriä keväälle ;) Ritva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti