Nasse, kielimies

21.9.-13 Tänään suuntana Lohjansaari, peltojälkeä mentiin polkemaan Alitalon viinitilan pelloille PaPeKon jälkiporukan mukana. Nassella ei tahdo tuo nessu pysyä tarpeeksi alhaalla jälkeä ajettaessa, tarkkuushan siinä sitten kärsii. Mukana oli salainen ase eli keitetty naudan kieli, merkkailin jälkeä palasilla palkaksi.
Hyvä idea varmaan sinänsä, mutta edelleen saapi viritellä asiaa. Niinkuin Ritva sanoi "sehän ajoi niinku metsäjälkeä", niinpä niin ja tarkkuushan siinä sitten kärsi. Kepit kyllä nousi, mutta vahvasti avustettuna, ei oo tämä laji meillä kyllä hansikkaassa vielä ollenskaan. Metsäjälkeä ollaan ajettu viime aikoina ihan hyvällä fiiliksellä ja kiitettävälläkin menestyksellä, mutta jos metsäjäljellämme tulisi pelto vastaan niin hukassa oltaisiin.

Nasse ja taas vauhti päällä

Juttu, tuo harmaantunut eminenssimme, ajoi peltojälkeä kiitosten saattelemana, tarkasti ja intoa täynnä.

Juttu loppupurkilla

Velmu, nappisilmäinen partiolaisemme, veti jälkeä nenäänsä kuin Hooveri konsanaan ja pysyi nyt jäljellä.

Velmulle lisää palkkaa jäljelle

Ralli-Tokoa ollaan Nassen kanssa käyty treenaamassa edelleen Inkoossa, nyt on möllikisat mielessä. Treenikavereita olen myös painostanut osallistumaan teemalla "kisaaminen on ainutlaatuinen tilaisuus julkiseen itsensä häpäisyyn", että mukaan vaan. Vähän tuntuvat vielä epäröivän, ja pöh, hyvin se menisi.
Tottiskentällä on myös käyty joitakin kertoja treenailemassa mm. laukauksia, esteitä, eteenlähetystä ja tässä yhteydessä myös esineruutua kentän vierellä. Leikittäminen tottiksen yhteydessä on ollut treenien ydin, liikkeet on saatu paremmin osaksi leikkiä. Viime treeneissä Nasse meinasi reijittää toisen käteni kun olin patukalla liian hidas, että hyvin vielä tuntuu Nassen kiuas lämpiävän. Jukka

Uskihoff's C-pentujen kuulumisia

Ayan ja Nassen pennut ovat jo yli vuoden ikäisiä. Niistä on kasvanut ihastuttavia rimpuloita, toiset ovat pelkkää koipea. On ollut mielenkiintoista huomata, miten eri tavalla hoffit kasvavat, kun vertaa tuohon meidän Velmuun. Omasta hoffipennusta on niin pitkä aika, että kasvuun liittyvät havainnot on unohtuneet.
C-pentueen omistajat pitävät kiitettävästi yhteyttä facebookissa ja nyt minulla onkin ilo jakaa näitä riemullisia otoksia koko kansalle, siis olkaa hyvät:

Remu l. Conzo

Kamu l. Candolf

Ruska l. Caya

Lempi l. Clea

Retu l Curt

Kolmen viikon koiraleiri

Kesällä tahtoo tuo aika mennä tosielämässä eikä huvita istua koneella, joten on vähän turhan pitkä väli blogikirjoitusten välissä. Me olemme puuhailleet vaikka mitä loman aikana.

Loman ekalla viikolla teimme muutaman päivän kotihommia, korjailimme aitaa ja pesimme mattoja. Ja joka ilta suuntasimme hakumetsään, agilitykentälle, tottiskentälle tai peltojäljelle. Yhtenä iltana kävimme Kaisan perheen omenatilalla heinäpaalitalkoissa. Talkoot ovat kätevä tapa palveluskoiraseuralle maksaa maiden käyttövuokraa.

Peltojälki on meidän uusi harrastuksemme. Parastahan tässä on se, että myös Juttu pääsee osallistumaan. Treeniryhmän kanssa on leikillään pohdittu, pitäisikö Jutusta tehdä Suomen vanhin peltojälkikoira, kun kaikki aina kertovat pentukoirien suorituksista.

Juttu peltojäljellä

Velmun kanssa jäljestäminen metsässä on osoittautunut melko haasteelliseksi, koska Velmulla on liian kova vauhti kyseiseen hommaan. Päätimme kokeilla, olisiko peltojäljellä mitään vaikutusta koheltamiseen. Jostain syystä Velmu jäljestää pellolla paremmin Jukan kanssa kuin minun. Ehkä tekeminen minun kanssani on yleensä aika aktiivista. Nyt siis harjoittelemme rauhoittumista... ihan yhdessä.

Valjaat tiukilla mennään

Nasse ja Jukka ovat edenneet tässäkin lajissa hienosti. Nasse vaan on niin hyvä.

Nasse on ihan onnessaan

Koko vuoden odotettu Ilomantsin reissukin pääsi sitten alkamaan. Meitä arvelutti eniten, miten Juttu jaksaa matkan ahtaalla takapenkillä kamojen kanssa. Kyllähän matkustaminen otti mummelin voimille, mutta siitä selvittiin. Perillä meitä odotti tuttu, siisti mökki, ihana pihapiiri, häikäisevän kaunis järvi ja leppeä kesäilma. Mikäpäs siinä oli saunaa lämmittää, makkaraa paistaa ja radiota kuunnella (koe-eläinpuistoa tietenkin)

Juttu ilta-auringossa rannan tuntumassa

Nassekin kävi tarkistamassa heti ympäristön

Velmu katseli toiveikkaana nuotiota

Oma kuva järven pinnasta

Retkeilimme lähiseudun poluilla ja saimme jälleen ihastella lintuja, soita, järviä ja jokia. Eikä me tietenkään voitu pysyä pois Patvinsuolta. Suomujärven kiertäminen kuuluu lomaan. Juttu jätettiin mökkiin odottelemaan eikä se ollutkaan änkeämässä mukaan.

Rakas Nasse ja pieni Velmu

Sit jätkät uimaan

Tää on mun, eiku mun!

Vapaa!

Välillä voi tehdä kuoppia hiekkaan

Tai kuivatella auringossa

Emmehän me tietenkään voineet olla treenaamatta mitään koko viikkoa. Teimme iltaisin vähän tottiskuvioita ja jonkin verran esineruutuharjoituksia. Kaikki kolme saivat osallistua. Nasselta homma sujui rutiinilla, Juttu oli nykyiseen tapaansa aivan liekeissä ja Velmu vasta totutteli esine-etsintään ja teki helppoja tehtäviä.

Security-kolmikko

Velmu oli saanut loman kunniaksi ihan uudet Security-valjaat tarjouskorista. Tosin meidän perheen turvallisuudesta vastaa Nasse ja nämä kaksi muuta hoitavat lähinnä tiedotusta ja yleistä valvontaa.

Loman viimeisenä viikonloppuna lähdin Velmun kanssa mudiyhdistyksen järjestämälle leirille Mustialaan, Forssan liepeille. Me olimme agilityryhmässä, jossa kouluttajana oli Marjo Hytönen. Saimme Velmun kanssa positiivista palautetta, Velmu erityisesti hyppytekniikasta ja etenemisrohkeudesta. Harjoiteltavaa jäi tässä vaiheessa kontaktiesteisiin. Meillä onkin nyt urakka edessä, kun laitamme kontaktiharjoittelun kuntoon ja aloitamme toden teolla keppien harjoittelun myös. Mutta mikäs kiire tässä on, tähtäimessä olisi aloittaa kisaura korkeintaan ensi keväänä. Haluan tehdä perusharjoittelun kunnolla, sen päälle on sitten hyvä rakentaa vaikeampia kuvioita.

Vemppa odottelee varjossa vuoroaan

Oli tietenkin jännää mennä leirille aivan vieraiden mudi-ihmisten kanssa. Jännittäminen osottautui aivan turhaksi, koska porukka oli innostunutta ja huumorintajuista. No, mitäs muuta aksaihmiset olisivatkaan!
Ritva

Kuvia Salon näyttelystä

Vaikka ei omaa kameraa ollutkaan, niin onneksi Jaana Hakola on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Kiitokset Jaanalle kuvista, onhan nämä mukavia muistoja.

Arvostelussa

Tässä sitä odotellaan vuoroa

Yhdessä

Ja melkein yhtäjalkaa

Jos puraisis vähän tota hihnaa

Iiiik, älä koske sinne, onpa noloa!

Täs olen mä, Velmu

Salon näyttely 9.6.

Velmun ensimmäinen virallinen näyttely on sitten koettu. Ja tulos on mitä parhain: ERI eli ns. sileä ykkönen. Velmun sisarukset nappasivat sertit ja olivat ROP ja VSP. Lämpimät onnittelut meiltä teille, Mauno ja Prahis! Velmu esiintyi mielestäni ihan mukiinenevästi eikä pelännyt irlantilaistuomaria lierihattuineen vaan hyppäsi sedän syliin.

Ja tässä arvostelu:
Typical head. Dentition is good. Correct eyes. Ridge of neck good. Topline could be better. Movement acceptable. Dew claws present.

Olisin halunnut tietää, mitä tarkalleen hän tarkoitti ylälinjan puutteeksi. Itse epäilen, että Velmulla on hännän kiinnitys vähän alhainen ja se saa selän näyttämään vähän kuperalta. Mutta tiedä häntä. Liikkumisesta olisin myös kaivannut hieman lisäselityksiä. Seuraavaan näyttelyyn halua valita tuomarin niin, että arvosteluteksti olisi hieman kattavampi.

Kamera meillä jäi kotiin, joten kuvia tapahtumasta ei ole, mutta tässä lauantailta seisomiskuva.

Velmu 15kk

Lauantaina olimme kavereiden mökillä Tammisaaressa ja koirat saivat uida meressä ja touhuta muutenkin koko päivän. Mökki oli korkean mäen päällä, joten siinä rinteessä tuli ravattua eräänkin kerran. Hienosti jaksoi meidän Juttu lönkytellä minun perässäni, eihän se tietenkään halunnut jättää mitään tapahtumia väliin.

Grillauksen ajan puussa kiinni

Kun pääsimme illalla kotiin, alkoi hillitön tahtojen taistelu pihan muka ainoasta kepistä. Voiman puolesta Nasse voittaa, mutta Velmu on sitkeämpi ja vie yleensä kepin itselleen. Nasse varmaan ajattelee, että antaa pojan voittaa. Ritva

"On tuo nuoriso vaan niin tyhmää"

"Mä voitan, mä voitan"

Hakuharkkoja

Treenailut Velmun kanssa ovat viime aikoina keskittyneet lähinnä agilityn puolelle; minkäs sille mahtaa, kun se on niin kivaa. Jälkimetsälläkin on tullut käytyä muutaman kerran. Jäljellä Velmu on semmoinen höyryjuna, että olen joutunut miettimään, mikä olisi paras konsti saada koiralle edes jotain kontrollia paahtamiseen. Mitkään makupalat ei todellakaan kiinnosta, koska itse jäljen ajaminen on niin superia. Olen kokeillut muutaman kerran nyt yksinkertaisesti pitää vastaan ja hidastaa tempoa. Jäljelle olen laittanut Velmulle mieleisiä esineitä ja leikkinyt sitten niillä keskeyttäen jäljestämisen. Katsotaan, johtaako tämä mihinkään vai pitääkö odotella yksi kymmenen vuotta, että koira rauhoittuu.

Juttu on myös tehnyt lyhyitä jälkiä ja kyllä siltä vielä homma sujuu. Tosin viime kesään verrattuna jälkiliina on ihan löysällä eli voimat ovat vanhuksella vähentyneet. Kepit nousevat vielä ihan hyvin ja sen keppi-ilmaisuun on tullut hauska pyörimisvaihe. Aiemmin se vain kääntyi takaisin, jos se meni kepistä ohi, mutta nyt se jää haravoimaan kierrellen aluetta kepin löytääkseen.

Juttu ja voikukat

Pari viikkoa sitten saimme ystävältämme kutsun osallistua heidän hakutreeneihin täällä Lohjalla. Otimme kutsun vastaan ja nyt on kaksi treenikertaa takana. Ja täytyy sanoa, että kyllä haku on vaan niin meidän laji, siis niin Nassen ja Jukan kuin minun ja Velmunkin. Hakuporukassa on pari muuta hoffia, sakemanneja ja holskuja. Ensimmäisellä treenikerralla otimme Velmulle keskilinjan samalle puolelle vastatuuleen neljä maalimiestä 50 metriin. Maalimiehistä kaksi antoi hieman ääniapuja, mutta muuten ne olivat aikalailla piiloissa. Velmu pääsi loistamaan mahtavalla irtoamisella ja käsittämättömällä itsevarmuudella.

Ekat hakutreenit

Nasse oli treeneissä kuin se olisi harrastanut aina hakua. Viime metsähakukeikasta on kyllä useampi vuosi aikaa. Nassella oli maalimiehet normaalisti kahdella puolella. Nasse on rakennushaussa ollut sikamainen maalimiehiä kohtaan ja läiskinyt niitä tassullaan ja muuten tökkinyt. Tähän saatiin ryhmässä heti apuja. Maalimiehet heittävät koiralle purkin itsestään hieman kauemmaksi ja koira saa haukkua purkkia ja se vapautetaan vasta sitten.

Tokalla hakukerralla päätimme laittaa heti Velmulle maalimiehet keskilinjan kummallekin puolelle. Yritin ensin lähettää sen suoraan ilman apuja, mutta se oli liian vaikea tehtävä. Joten päädyimme kutsumaan koiraa ja se irtosikin sitten hyvin ja teki töitä rohkeasti. Neljännelle maalimiehelle se irtosi suoraan. Sen piti kerran piston aikana kysyä katseella minulta apua, mutta kehotin sitä jatkamaan etsintää ja se löysi viimeisenkin maalimiehen.

Perusleirillä

Nasselle päätettiin kokeilla sen elämän ekaa kertaa yhtä tyhjää pistoa. Nasse oli metsässä jälleen aivan elementissään. Pistot olivat hyviä ja suht suoria. Kova tuuli kyllä vähän vaikeutti kaikkien koirien etenemistä. Tyhjältä pistolta Jukka onnistui lähettämään koiran suoraan yli keskilinjan vauhdikkaasti, olihan hienoa menoa!

Ukko!

Juttu sai myös ilahduttaa hakuporukkaa tekemällä yhden piston. Voi sen ilmettä, kun se sai haukkua maalimiestä. Yhden piston jälkeen se katsoi minua ja keskilinjan toista puolta, että eikös näitä ukkoja pitäisi löytyä tältäkin puolelta ;) Voi sua Juttu, eihän siinä muu auttanut, kuin laittaa sinne vielä yksi maalimies.

Tänä iltana aion osallistua Velmun supermölliluokkaan seuran epävirallisissa agilitykisoissa. Joten tästä se meidän - toivottavasti pitkä - kisaura lähtee! Ritva

Perinteeksi muodostuva kesämies-valokuva ;)
hauskaa kesää toivoo Velmu

Koirasäpinää Sööderissä

Viime lauantaina lensimme Ritvan kanssa Ruotsin Tukholmaan tevehtimään ystäväperhettämme Virtasia. Koiramme jäivät paikalliseen koirahoitolaan viettämään hyvin ansaitsemaansa hengähdystaukoa isännästä ja emännästään.

Perheen isäntä, vanha opiskelukaverini Janne, oli meitä vastassa kentällä ja ajoi meidät ensin hotellille ja sieltä heille ruokailemaan. Kiva oli pitkästä aikaa nähdä myös Jannen perhettä: Patriciaa ja Camillaa. Illalle Janne oli järjestänyt liput Springsteenin konserttiin Friends- areenalle, kyllä oli mahtava kokemus ensikertalaiselle tuon mittasuhteen konsertti. Olihan aika hevi päivä maalaisille koiraihmisille. Kokemusta ja elämystä kyllä koko rahan edestä.

Seuraavana päivänä sunnuntaina ensin ulkoilua keskustassa Östermalmilla Ritvan kanssa ja iltapäivällä Södermalmin alueella Janne opastamana. Hupaisa sattuma oli, että kaksi ensimmäistä koiraa, jotka tuolla Sööderin alueella tuli vastaan olivat staffeja, Sööderi on maineeltaan hiukan rouheampaa kaupunginosaa ja rotu kai sitten ilmentää tuota asiaa, oli siellä kyllä vaikka mitä muitakin rotuja liikenteessä.

Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, ihmisiä paljon liikkeellä, viheralueita, puistoja, hyvin mukava ja leppoisa tunnelma kaiken kaikkiaan. Mee like Sööderi kyllä, todella makeee kävelykatu, Götgatan esimerkiksi, sinne pitää joskus päästä uusiksi.

Teimme Sööderistä lähtöä ja ajelimme autojonossa Virtasille syömään. Yhtäkkä Ritva huomaa koiran kerrostalon toisen kerroksen ikkunassa työntämässä ikkunaa auki päässään olevalla kaulurilla.  Näin itsekin että Staffihan se siellä kauluri päässä ikkunalaudalla tomerasti seisoo. Siinä samassa koira jo hyppäsikin suoraan sen alla olevan ravintolan markiisiin, onneksi. Auto seis ja Ritvan perässä paikalle. Siellä oli rekku markiisissa kuin palomiesten pelastuspurjeessa konsanaan ehjänä ja turvassa.  

Minä astelin sisälle ravintolaan kertomaan henkilökunnalle ilosanomaa heidän markiisiinsa päätyneestä koirasta.

Palasin ulos herra henkilökunnan kera, markiisin luokse oli kerääntynyt jo melkoinen ihmisjoukkio auttamaan rekkua ja ilmeisesti setvimään asiaa. Ritun kanssa todettiin, että meitä ei tässä tarvita ja lähdettiin vetäytymään kohti meitä odottavaa autoa.

Päästyäni kadun toiselle puolella käännyin vielä katsomaan spektaakkelia tien toisella puolella. Olivat nostaneet näköjään koiran alas ja kas, sehän lähtikin näköjään heti lapasista. Vieressäni oli herra, jolla oli pieni koira hihnan päässä. Staffi rynnisti suoraan kohti vieressäni olevaa koiraa kuin Kelju K Kojootti konsanaan. Koirat tekivät edessäni peräkanaa rundin ja staffin leuat sanoivat klak klak. Sain tempaistua pikkukoiran hihnastaan omistajansa syliin, tsäp. Sitten hetki pk-huutoa ihan klassisesti niin, että ääni ilmeisesti porautui staffin kuuloluihin, koskapa rekku pysähtyi ja katseli minua. Haa olin saanut huomion käännettyä, komensin staffia ruotsiksi istumaan ja kas, sehän istui, kyllä koira koiran tuntee. Koska rekku vaikutti relalta, niin koppasin sen sitten syliini ja roudasin takaisi tien toiselle puolella. Katselin ympärilleni ja mietin, että mihin ihmeesseen minä tämän koiran nyt vien ja pistän. Ilmeisesti joku naapuri oli pysäköinyt maasturinsa lähelle ja viittilöi minua sinnepäin. Laskin tämän Sirkka Staffin huojentuneena Volvon takaronttiin, huh. Kyllä tommonen PK- kieli näköjään pelittää ihan kansainvälisestikkin. Väistyimme uudestaan ja hävisimme taaksemme katsomatta, nyt jos ne päästää sen niin sitten ei voi minkään kenkään.

Kiitokset Jannelle ja hänen vaimolleen Patricialle ja tyttärelleen Camillalle suurenmoisesta isännöinnistä, tuli nähtyä, koettua ja kosketettua kahteen vuorokauteen aimo annos Tukholmaa. Jukka

Mätsärissä, rakennushaussa ja aksaamassa

Vietimme jälleen koiramaisen viikonlopun. Lauantaina kävimme tutun porukan kanssa hakuilemassa Konalassa jättivarastohallissa.

Maisa ja Alpo

Jediä leikitetään

Kaikki koirat tiesivät jo mitä odottaa ja puhkuivat intoa. On todella liikuttavaa nähdä, miten innoissaan Juttu on kaikesta toiminnasta. Se loikkaa autosta suoraan varaston ovelle eikä muista edes käydä nuuskuttelukierroksella, ellei sitä erikseen käske. Maalimiehiä se etsii takakoivet betonia rapsien ja ilmaisu on tarmokasta ja kantavaa haukkua. Maalimiehiä vaivasi tällä kertaa ylenmääräinen säälintunne vanhaa koiraa kohtaan, mutta me ei siitä Jutun kanssa välitetty. Hau  -sanon minä ja HAU - sanoo Juttu.

Lopettakaa höpinät ja laskekaa minut töihin, tuumii Juttu

Nassella ei ollut mitään sen ihmeempää tällä kertaa. Sillä on ehkä hieman häiritseväksi muuttunut tuttavallisuus kaikkia maalimiehiä kohtaan. Se tahtoo vain tulla liian lähelle ja vaatia palkkaa tunkemalla päänsä maalimiehen naamaan ja läpsimällä tassulla. Koira kyllä nauttii, mutta nauttiiko muut? Tähän ongelmaan täytyy kysyä viisaammilta apuja. Vaikka Jukka kuinka komensi Nassea, niin se vaan louskutti ja siirtyi aina lähemmäksi, vaikka sen olisi pitänyt ennemminkin peruuttaa.

Lähtöä

Kaisa on löydetty

Velmu keskittyi taas oikein hienosti. Sillä on hoffeista poiketen suoraviivaisempi tyyli työskennellä. Se irtoaa todella kauaksi. Se ei myöskään tule ihan pian kysymään apua, jos maalimiestä ei ala löytyä. Uutena asiana meillä oli umpipiilo eli viltin alla lymyilevä maalimies. Se aiheutti pientä ihmetystä, mutta koiran ilo oli rajaton, kun viltin alta köytyi tuttu tyyppi. Onhan Velmun kanssa ilo harrastaa mitä vaan, kun se on niin hieno pieni pörriäinen.

Kevätpörriäinen lähdössä lentoon

Sunnuntaina lähdimme katsomaan inkoolaisen koirakerhon järjestämää tapahtumaa. Jukka osallistui Nassen kanssa epäviralliseen tokokokeeseen. Siinä sai suorittaa kolme vapaavalintaista liikettä + paikallamakuun. Ja hinta oli vain 3€! Liikkurilta sai palautetta suorituksesta. Ja palaute oli meidän isännille pelkästään positiivista, koska kaikki meni niin törkeän hyvin. Nasse on saanut varmuutta suorituksiin rallitokon harjoittelun myötä. Se seurasi häntä kohti taivasta ja teki jäävät liikkeet ja noudon mallikelpoisesti. Paikallaolo oli lievästi haasteellinen, koska mätsärin odotusalue oli tokokehän vieressä.

Tällä välin me oltiin Velmun kanssa mätsärissä. No se ei mennyt ihan kuin Strömsöössä. Ilmottautumislappu tuli täytettyä ihan päin honkia, kenttä oli savinen eli koira oli savinen, yhtään en ymmärtänyt millon kehässä pitää olla ja milloin ei, en myöskään tiennyt miten esittää koiraa koska yksittäisesittelyä ei ollut samalla lailla kuin näyttelyssä. Mutta kaikesta huolimatta Velmu juoksi hienosti, no joo vähän pomppi ja vähän murahteli. Se myös seisoi paikallaan, vaikka 10 sentin päässä hännästä oli suursnautseriuros. Parikilpailussa olimme bernhardilaisen parina, joten tuomarin täytyi olla puusilmä, kun ei laittanut meitä punaisiin! Ei tullut meille sijoitusta, mutta arvokasta näyttelykokemusta kuitenkin. Ja hauskaahan oli, jos ei muuta.

Ja numero 302, takkutukkainen Velmu

Aksahommissa ollaan Velmun kanssa jälleen edistytty hyvin ja suunnitelman mukaan. Saimme olla talvella koekoirakkona koulutusohjaajakurssilaiselle. Ja nyt alkaa seuraava lägiläinen koulutusohjaajakurssin ja me päästään jälleen mukaan. Olimme testaamassa Velmulle uutta hallia Juvanmalmilla ja siellä ei ollut mitään ongelmaa. Haasteena meillä on tällä hetkellä se, että aina kun mun ohjaus tyssää, Velmu hyppää mun selkään. Nyt sitten tehdään enemmän lyhyitä settejä ja pyritään palkkaamaan enemmän eteenpäin. Keinua olisi tarkotus ruveta harjoittelemaan myös ja kohtahan tuo maa on sula, joten saan pihalle kepit pystyyn nurtsille ja eikun niiden kimppuun.

Niin ja onhan Velmu saanut olla pari kertaa Veeran, Sepen ja Leo-pojan luona hoidossa. Ensin Velmu oli ihmeissään, että tännekös kissahuusholliin minut jätettiin, mutta on nyt sopeutunut hienosti uuteen hoitopaikkaan ja minä olen supermielissäni, kun on joku paikka, jonne koiran voi hyvillä mielin antaa vähäksi aikaa. Eli kiitos ja kumarrus Nummelan porukalle :) Ritva

Uskihoff's-kennelin pentu- ja ulkoilupäivä 6.4.-13

Kolmisenkymmentä ihmistä ja parikymmentä koiraa olivat paikalla metsästysseuran majalla Askolassa. Happening oli alkanut jo ysiltä, pitkämatkaisimmat olivat saapuneet Kajaanista saakka eli Retun porukka. Keli oli komee, aurinkoa ja pientä plussaa, ihmiset olivat mukavia ja koirat tietysti hienoja ja hienosti.

Uskihoff's C-pentue ja vanhemmat etualalla

Hetikohta saavuttuamme aloitettiin C-pentueen eli Nassen ja Ayan pentujen valokuvaaminen. Ritu kuvasi ja minä ja Camilla olimme assareina. Pennut yksi kerralla isännän tai emännän saattelemina lauteille ja räpsräps. Ritu antoi pennuille pienet tekemänsä lahjat ja minä kuulustelin ko. omistajan aikomuksia rekkunsa suhteen. Kuvaus meni kuvaukseksi todella ripsakkaasti eteenpäin ja tässä satoa.

Conzo on merkkivärinen komea uros Kajaanista, jo nyt meilkein Nassen kokoinen poika, joka harrastaa jäljestystä.

Conzo elikkäs kotona Remu, 

Conzo

Caya on sporttinen merkkarityttö Hollolasta, joka harrastaa arkitottista kotiympyröissä sekä agilityä seurassa.

Caya eli Ruska

Caya

Clea on vahva vaalee, tyttö Orimattilasta, joka harrastaa hakua, jälkeä ja näyttelemistä.

Clea eli Lempi

Clea

Curt on blondipoika Hämeenlinnasta niin rimppa vielä, ettei kukaan arvaa että mitä sieltä Clark Kentin puvun alta vielä paljastuu, paljastuukohan sieltä vielä Teräs Retu. Retu reenaa pentutokoa ja vepee ja agilityy.

Curt eli Retu

Curt

Caron on merkkaripoika asustelee ja lenkkeilee Malmilla Helsingissä. Harrastaa näyttelemistä ja järjestyksen tai epäjärjestyksen ylläpitoa, missä sitten onkaan. Nuorenmiehen olemus ja koko nyt jo sitä luokkaa, että kyllä loppuu se rahan ruinaaminen kadun kulmilla. Rondo tulee kyllä rulettamaan Malmilla.

Caron eli Rondo

Caron

Clara oli aluksi arka ja hiljainen tyttö Juornaankylästä, arkuus sitten johki hukku. Merkkivärinen Clara harrastaa kotitöitä kotonaan. Tulee varmasti tuottamaan iloa ja ihmetystä kotiympyrässään.

Clara

Clara

Candolf, blondipoika Mäntsälästä on tallikoira, joka harrastaa näyttelemistä. Toinen vielä suht kevytrakenteinen nuorimies, samaa kokoluokkaa kuin Nasse tuossa iässä.

Candolf eli Kamu

Candolf

Kiitos koirien omistajien kaikki sujui hyvin ja valokuvauksellisesti. Carina ei nyt päässyt tulemaan, mutta toivottavasti nähdään jossain vaiheessa.

Paikalla oli myös meidän Juttu ja muutama vääränrotuinenkin tuomassa lisäväriä tapahtumaan.

Juttu vahti autoa ja ylläpiti järjestystä

Kamu ja Velmu

Myöhemmin yhteiskuvauksen jälkeen käytin itsekin pienen puheenvuoron aiheena ohittaminen. Nasse oli nähtyään ja haistettuaan Ayan, Bertan ja Seijan täynnä höyryä, joten ei tarvinnut hirveesti perustella miksi asia oli minusta tärkeä ja tähdellinen. Paikalla oli neljä onnellista urospennun omistajaa, joille tietysti halusin viestikapulaa ohitteluitten suhteen erityisesti ojennella.  Mainostin tietysti myös rally-tokoa, tokoa ja tottista, unohtamatta agilityä. Rutkasti onnea ja menestystä sekä tarvittaessa pitkiä piuhoja toivotamme kaikille C-pentujen omistajille, sekä isot kiitokset Seijalle ja Tapsalle pentutapaamisen järjestämisestä. Olipas mukava olla messissä!

T: Ritva ja Jukka