Unkarinpaimenkoirien erkkari

Nyt on sitten Velmu käynyt ekassa näyttelyssään. En ole pentua esittänytkään sitten Jutun pentuajan eli onhan siitä jo yli kymmenen vuotta vierähtänyt. Pentukehässä juokseminen on hauskaa puuhaa, koska koira riekkuu miten sattuu eikä mikään ole niin justiinsa. Näyttelyhallissa oli aivan järkyttävä meteli, kun unkarinpaimenkoirat räksyttivät sielujen kyllyydestä. Velmu pärjäsi mielestäni hienosti, vaikka se ensin ujosteli uutta tilannetta ja ympäristöä. Meillä oli kannattajajoukkoina Takkutukan V-pentueen omistajakaarti. Pennuista osallistui kolme.

Hampaiden tarkistus

Velmu esiintyi pennuista ensimmäisenä. Tuomari oli erittäin miellyttävä saksalainen herra Eberhardt, jolla riitti ymmärrystä pennun sohlaamiselle.

Seisomista keltaisen merkin kohdalla

Velmu ja Mainio

Velmu tuli urospennuissa toiseksi heti Sanna Mainion jälkeen, joka oli hienosti ROP-pentu. Kummatkin saivat kp:n. Tässä Velmun arvostelu:
Friendly puppy which must not become any heavier. Nice masculine head. Correct mouth, very good expression eye color. Well developed neck & body. Proper amount of bone. Matching angulation. Can move very well. Very nice coat structure.

Tuomari perusteli vielä erikseen Mainion valintaa paremmaksi kertomalla juuri tuosta arvostelussa mainitsemastaan Velmun kropan jykevyydestä. Hänen mielestään sen pitäisi olla kuivakampi ja jotenkin ohkaisempi. Mainio on kyllä juuri tätä.

Koko porukka tuli näyttelyn jälkeen vielä meidän pihalle leikittämään pentuja. Hitsin hienosti koko jengi paineli menemään ja suuremmilta eripuraisuuksilta vältyttiin. Hoffeja ei uskaltanut laskea tätä porukkaa tsekkaamaan, Juttu olisi kyllä mielellään laittanut mudit ojennukseen :) Ritva

Velmun syyssuunnitelmia

Tervehdys kaikille blogin lukijoille, syksy on vihdoin tullut ja tuonut mukanaan uudet kujeet. Velmu on jo täyttänyt puoli vuotta ja kohtapuoliin ajattelimme aloitella kaikenlaiset harrastukset tavoitteellisemmin.

Velmu on saanut elellä suhteellisen vapaata pennunelämää. Saa nähdä, onko tullut tehtyä virhe, kun en ole sitä mitenkään erityisesti kuskaillut kaupunkeihin ja toreille. Mutta mukana se on ollut kaikessa siinä, missä me muutkin. Tähän mennessä sen mielestä ihmiset on kivoja, muut koirat kiinnostavia ja ehkä vähän pelottavia ja kaikenmaailman lepattavat systeemit arveluttavia, mutta ehdottomasti lähemmin tutkittavia.

Velmun ehdoton tavaramerkki on joutsentyyppinen laskeutuminen mihin tahansa lutakkoon tai vesistöön. Jos tiellä on matala ja liukas lätäkkö, on siihen mukava juosta täysillä ja liukua persiillään eteenpäin. Hoffit ovat lähinnä puljanneet muuten lätäköissä, mutta mudin tyyli on riemastuttava.

Suuremmilta tuhoilta on huushollissa vältytty. Ainoa ärsyttävä piirre on ollut koiranpatjojen repiminen.

Tämmöistä tuli tehtyä

Ai mää vai?

Yhtenä päivänä makailin sohvalla yövuoron jälkeisessä puolikoomatilassa enkä kiinnittänyt huomiota Velmun touhuiluun ja tuloksena oli hävitys: koiranpatja oli raahattu rappusille ja pistetty palasiksi. Nyt on enää jäljellä yksi patja ja uusia ei enää osteta. Koiranpatjoiksi saavat kelvata vanhat sängynpeitot.

Velmu on kasvanut isoksi pojaksi. Viimeisin mittaus antoi tulokseksi säkäkorkeus: 46,5 cm ja paino 15,4 kg. Mudiksi Velmu on suuri, mutta minun silmissäni pieni; onhan sen rinnalla koko ajan nuo jättiläiset. Pentuajan hyvinpalvellut koppa palautettiin takaisin bostoneille.

En mahdu enää tähän

Meillä on jonkinmoinen koulutussuunnitelma syksyksi. Aloitamme koirakoulu Pompsiksen pentukurssin kahden viikon päästä. Siinä olisi tarkoitus vähän ihmetellä tokon alkeita ja opetella itse kouluttamista. Minulla oli aiemmin suunnitelmissa mennä Tikkurilaan tuttavani järjestämään toko-opetukseen, mutta sinne ajamiseen ei aikataulut anna myöten ja se tulisi liian kalliiksikin. Agilityssä olen ajatellut tehdä yksittäisiä esteitä ja yksinkertaisia ohjauskuvioita. Agilitykursseille en varsinaisesti ole ajatellut mennä. Jos minulle tulee tenkkapoo, kysyn kavereilta vinkkejä. Mahtavat Lägin treenikaverit auttavat aivan varmasti. Näyttelyrintamalla aiomme avata pelin 15.9. täällä Lohjalla Suomen unkarinpaimenkoirien erkkarissa. No, koira on liian suuri, toinen korva lupassa jne. mahdollisuudet mihinkään menestykseen ovat epätodennäköiset, mutta aion härkäpäisesti hakea ne tulokset kaikista arvosteluluokista. Ritva

Uskihoff's C-pentue

Pääsin eilen katsomaan Nassen ja Ayan pentuja. Ne tulevat kohta kaksi viikkoa ja niillä alkaa pienet, siniset silmät olla raollaan. En ole aiemmin käynyt katsomassa noin pieniä pentuja, koska oikeastaan niistä ei saa selvää vielä luonteen eikä muunkaan puolesta. Nyt minun oli aivan pakko päästä syynäämään näitä pentuja, koska ei näistä vuorotöistä tiedä, jos vaikka en saa tilaisuutta nähdä niitä enää. Onhan tässä tosin vielä yli kuukausi aikaa, joten eiköhän sitä tule ajeltua Askolan suuntaan. Jukka jäi kateellisena kotiin ja painamaan duunia.

Kuvasin Seijalle kaikista pennuista potretit ja hän laittaa ne sitten aikanaan blogiinsa. Tässä kuitenkin hieman esimakua, pentu nro 2, blondineiti.

Pieni tyttöpentu

Ensimmäiseksi syntynyt blondipoika vaikutti paitsi suurimmalta, myös röyhkeimmältä. Se löysi emän parhaan tissin ja jyräsi muut alleen. Yksi merkkaripojista jäi vähän haahuilemaan ja huutamaan. Se kuulemma horii myös yöaikaan ympäri pentulaatikkoa ja sitä joutuu palauttamaan takaisin. Muut eivät jääneet erityisesti mieleen. Kaksi blondeista on kullanruskeita ja kaksi taas hieman harmahtavan (punertavan) ruskeita. Kolmella merkkarilla oli merkkejä jo näkyvissä, mutta yksi oli melkein musta, vain vähän ruskeaa takapuolessa. Aya vaikutti hyvältä emolta ja hyväksyi minut katsomaan lapsosiaan, vaikka ensin katselikin minua tarkasti.

Ei kai tässä voi muuta kuin toivoa kaikille pennuille hyvää kotia. Seijalla on kova työ, koska hän joutuu valitsemaan ne oikeat omistajat. Tätä osaa kasvattajan työstä en kadehdi. Näyttäisi siltä, että yksikään pennuista ei valitettavasti tule tänne meidän suunnalle asumaan. Mutta ehkä me tavataan sitten hoffitapahtumissa tai koulutuskentillä. Yksi asia on kuitenkin varma: nyt me lototaan joka viikko ja jos voitto napsahtaa, niin me otetaan meille yksi Uskihoff's C-pentu ja minä siirryn päätoimiseksi koiranhoitajaksi. Ritva

Elden luona kylässä

Tapasimme Elisaa, pitkästä aikaa, Terviksen tapahtumassa. Sovimme samalla, että treffaamme treenien merkeissä niin pian kuin  mahdollista. Samalla voitiin tehdä tupatarkastus Elden uudessa mökissä ja tutustua maailman teräväkyntisimpään kissanpentuun, Jeeveliin. Jeeveli tosin taisi rakastua Jukkaan ja istua nakotti tuolilla kiltisti. Välillä se sitten hyppäsi sohvalle ja puri minua varpaista. Sitten eikun sateesta huolimatta ulos; Elisalla on upeat maastot käytössä Nummen suunnalla.

Seurustelua ennen tositoimia

Päätimme tehdä kunnon jäljet Jutulle ja Nasselle. Elisa teki itse jäljen Jenille, koska heillä oli tavoitteena saada keppi-ilmaisua parannettua. Nassen jälki oli n. 300-metrinen, merkkaamaton, pari namia oli tiputeltu pysäyttämään, viisi keppiä, kaksi kulmaa. Jutun jälki oli lyhyempi, viisi keppiä ja loivia kaarroksia. Velmulle tuli lyhyt kaareva jälki, jossa oli nameja ja kolme lelua nostettaviksi.

Ensin ajettiin Velmun jälki. Ja se meni todella sähläämiseksi. Koira painoi eteenpäin ja sivulle ja joka suuntaan eikä ollut tietoakaan mistään muusta. Leluihin se pysähtyi onneksi ja pääsin palkkaamaan. Tähän on varmaan otettava peltojäljestys apuun.... laitetaan mietintään.

Sitten ajettiin Jutun jälki. Janalähetys meni sekoilemiseksi, mutta kepit nousivat tasaisen varmasti. Juttu tosin sylkäisee kepin suustaan mahdollisimman nopeasti, että pääsee vaan paahtamaan eteenpäin.

Juttu ja Jukka

Nassella meni jana upeasti, kaikki kepit nousivat, kulmissa oli pientä hakemista, mutta pojat selvittivät ne kunnialla. Nassella oli myös kiire tipauttaa keppi suustaan äkkiä ja lähteä vinkuen takaisin jäljelle. Se oikeasti inisi, kun sillä oli niin kova polte päästä eteenpäin.

Jeni veti oman jälkensä ammattilaistyyliin. Sen nenä on huomattavasti alempana jäljellä kuin meidän koirien. Vauhti on aivan sama, siis hirvittävä, mutta tarkka tyttö se vaan on. Kepit nousivat varmasti.

Sitten otimme vielä esineruudun. Nasse haki kaksi esinettä ja Velmu katseli. Sitten oli Velmun vuoro. Jukka kävi viemässä esineen ja näytti Velmulle, että tänne menet sitten. Velmu katseli koko ajan ruudun suuntaan ja hyppi innosta. Ja lähetys! Lähti kuin kuppa Töölöstä tai hauki rannasta vai miten se menikään. Herranen aika, sinne se pentu lähti kuin nato-ohjus pariinkymmeneen metriin, haki hajun sivulta ja toi hanskat minun käteeni. Tota noin, olin ihastuksesta sanaton. Siis minkä rulla-hakukoiran tuosta mutiaisesta saisikaan.

Oikein rintsikat päällä.

Ja sit mentiin

Lopuksi Jukka esitteli Nassen uusia koulutusmetodeja.

Kosketuskeppi

Salaiset aseet, Jukka saa raportoida myöhemmin

Elisa ja Jeni esittivät muutamia koiratanssiliikkeitä ja aivan upeaa seuraamista. Kiitokset mukavasta treenipäivästä ja tavataan Elden pellolla :)

Ympäripyörimistä

Näillä eväillä tytöt pääsevät vielä pitkälle

Kesän tapahtumia kootusti

Huomaan, että olen jäänyt jotenkin koukkuun tähän blogin kirjoittamiseen, koska vuodatuksen aiheuttama pakkotauko on tuntunut ikävältä. Laitetaan tähän siis kuvakavalkadi selitysten kera.

Heinäkuussa minulla ei ollut kuin muutamia vapaapäiviä, joten en ehtinyt minnekään pidemmälle reissulle. Yksi hauska päivä tuli kuitenkin vietettyä hoffileirillä Camillan ja koirien kanssa.

Emo, Juttu ja Camppu katselevat tottistreenejä

Tapahtumana oli sinä päivänä totojuoksu,
minä, Juttu ja  Camilla valmistaudumme
kirittämään Nassen juoksua.

Nassen räjähtävä lähtö

Lentävä norsu

Dieseli lähti käyntiin

Kävimme myös leiriläisten jälkitreeneissä. Jälkiryhmäläisillä oli tallottuina jälkiä parissa eri paikassa ja me surffattiin mukana. Suuri ilonaihe oli se, että heiltä oli jäänyt yksi jälki ylimääräiseksi ja Juttu sai ajaa sen. Ja Juttuhan teki kellontarkkaa työtä. Oli taas ihanaa saada nauttia koiran kanssa tekemisestä ja jäljestämisen jännityksestä. Vaikka oli kuuma, niin silti Juttu jaksoi painaa menemään ja nosti kaikki kepit.

Myös Velmu sai osallistua vääränrotuisten pentujen totolähtöön. Totokuvista saan muuten kiittää Karia, kiitos ja kumarrus!

Tässä valmistaudutaan,
Esa Tapio katsoo säälien
luppakorvaista mutiaista

Mutta täysillä pieni paahtaa

Sitten kävimme katsomassa Kathrinan hoffipentuja, Steinroller U-pentuetta. Aikamoinen säpinä kävi nurmikolla.

Velmu tutustuu neiti vihreään

Velmu oli aivan pulassa näiden riiviöiden kanssa

Vieraitakin on käynyt, Oogan perhe kävi esittelemässä uutta perheenjäsentä, Tediä.

Kaikki koirat kuvassa: Velmu, Tedi, Ooga, Juttu ja Nasse

Kaverukset, Tedi on noin kuukauden Velmua vanhempi

Painileikki sujui hienosti

Ollaanks kavereita?

Vihdoinkin pääsee kirjoittamaan

Eli tervetuloa uuteen blogiimme! Koska vuodatus sanoi poks, niin siirryimme tänne uuteen osoitteeseen. Siirrämme vanhoja tekstejä sitä mukaa, kun ehdimme. Tarkoituksena on jatkaa samalla kaavalla kuin aiemminkin.
Ulkoasuakin tulee varmaan vielä muokattua.
Ritva ja Jukka

Perinnekieltä, pentuja ja kesälomaa

Kolme viikkoa kierähtänyt  rapsakasti lomaillessa. Ritulla ei ollut lomaa, joten tehtiin avauspotku lomailuun Nassen kanssa reissaamalla Himokselle. Matkalla pysähdyttiin Isojärven kansallispuistoon ja vaellettiin siellä 4-5 tunnin reitti. Jatkettiin Himokselle mökkikylään jossa yövyttiin kolme yötä, käveltiin laskettelurinteitä ylös ja kukkulan päällä vaellettiin latupohjia pitkin. Hiljaista oli kaiken kaikkiaan, ei kulkijoita eikä varsin hiihtokansaa ollenkaan. Kotosalla talohommaa ja pihahommaa, pikku projekteja, jotka odottaneet tekijäänsä.

Vikan lomaviikon aluksi irtauduttiin kahdeksi yöksi koko porukalla Tuulokselle Metsähallituksen vuokrakämpälle, Markuslahti-niminen kämppä ei saa meiltä nyt kyllä yhtään tähteä, ei edes sädetikkua.

Sauna oli hyvä

Pärjättiin kuitenkin ok, vieraitakin kävi Tukholmasta saakka hellssaamassa Janne ja Camilla.

Taloon sopimaton kuisti...

Velmu ja koiranhoitaja

Positiivista perusvirettä lomailuun on tuonut Uskihoffsin Ayan pentujen odotus, Nasse on pentueen isä. Mukava nähdä millaisia veijareita sieltä tulee.

Tykkääväiset

Tulevat vanhemmat

Ayan kasvava vatsa

Täs olen mä - Nasse!

 Koska kieltenharrastus lienee muodissa, niin päätin minäkin kieliä harrastaa, päädyin helsinkiläiseen perinnekieleen. Muotoilin mainoslauseen pentujen myynnin edistämiseksi. "Nyt kandee slumpata snadisti buli rekku pitskulle postaamaan". Siinä oli kieltenopiskeluosuus tälle kesäkaudelle. Ja tarkoitti siis Suomeksi, että osta pihavahti. Ja totta on, että Hovawartista saa itselleen aidon ja rehellisen opportunistin ihan omakseen.

Koiraharrastus koulutusmielessä jatkuu nyt Inkoossa, Liisa Säkäjärvi on meidän treenari, lähinnä Tommy Wirenin opein. Hauska taas päästä treenaamaan tavoitteellisesti mukavassa seurassa. Jukka