Raksahakua

Pitkästä aikaa päästiin Konalan hallille hakuilemaan. Minulla oli hieman ennakkopaineita, koska olisihan tämä ensiesiintyminen Velmulle tässä porukassa. Se kun on niin erilainen nuori verrattuna jämäköihin hoffipentuihin. Velmu esitti parkkipaikalla mudiräksytyksen alkeita ja kieppui parin hoffin raiveleissa kiljumisen lomassa. Hakuporukka loi sääliviä katseita minun suuntaani, mutta en ollut niistä moksiskaan ;)

Meitähän on tässä porukassa vaihtelevasti noin kahdeksan omistajaa ja toistakymmentä koiraa. Hoffit ovat kaikki jotenkin Steinroller-sukuisia. Meillä on myös yksi berni, yksi beaucheron ja nyt sitten lisänä mudi. Treenit ovat harvakseltaan ja ehkä juuri siksi tunnelma on rento ja koirat oppivat kuin itsestään.

Ja mitäs olis treenit ilman pitopöytää?

Koko tämän hakumahdollisuuden on meille järkännyt Rosa. Rosan koira on Jedi, joka on hänen jo edesmenneen hoffinsa Indyn poika. Indy ja Nassen emä Lara olivat sisaruksia.

Rosa ja Jedi, joka kalibroi nenäänsä uusiin hajuihin.

Halli toimii välivarastona remontin ajan, joten se on täynnä kaikenlaista rojua, huonekaluja, laatikoita sun muuta. Lattiat ovat liukkaita ja hallista löytyy myös ritiläportaita haasteellisia alustoja kaipaavalle. Meidän koirista Juttu sai kunnian aloittaa.

Silmälasien kuivatusta agilityhuiviin.

Juttu tietää tarkkaan, mitä nämä harkat tarkoittavat ja sitä on vaikea saada pidettyä aisoissa odotusaikana. On aivan uskomatonta, millaisella innolla lähes 12-vuotias mummeli suihkii hallissa häntä pystyssä ja haukkua louskuttaa maalimiehellä. Juttu todella nauttii tästä puuhasta, vaikka maalimiesten löytäminen ei ole helppoa.

Sitten oli Velmun vuoro. Olin valmistanut ihmiset olemaan varovaisia alkuun ja suunnitelmana oli ottaa makkararingin tapaista tutustumista. Velmu näytti heti, että ei tässä mitään rinkejä tarvita! Sen mielestä ihmiset oli mukavia ja jos kerran saa juosta edestakaisin tuhatta ja sataa, niin mikäs siinä.

Lähetys

Me teimme muutamia näkölähtöjä ja kaikki halusivat tutustua pieneen keltapörriäiseen. Velmu ei arastellut ketään; olin jotenkin hämmästynyt. Olin melko varma, että Velmun sosiaalisuus olisi enemmän Nasselta opittua eikä se olisi näin avoin ilman isonveljen tukea.

Pekkakin löytyi

Tässä tuli taas todistettua, että Velmu sopii lajiin kuin lajiin. On ihan minusta itsestäni kiinni, mitä haluan alkaa harrastaa sen kanssa.

Kaisa leikitti

Olen viime aikoina ajatellut, että Nasse tuli meille suunnilleen sen ikäisenä kuin Velmu on nyt. Ja kun miettii, miten paljon me ollaan jo Velmun kanssa puuhailtu kaikkea mahdollista, tajuaa mitä Nassen kanssa menetettiin. Tosin Nasse on ollut sopeutumisen ihme eikä sitä oltu missään nimessä pidetty huonosti aiemmin. Mutta silti olisimme halunneet kokea tämän kaiken myös sen kanssa.

Nasse on hakuhommissa aivan elementissään. Sille järkättiin vaikeita piiloja.

Valmiina toimintaan

Oikeastaan vain yksi piilo oli sille todellinen haaste. Maalimies oli alakerrassa tasanteella, mutta Nasse sai hajun ylhäältä eikä tajunnut mennä alas ilmaisemaan. Ei se osannut sitten ilmaista siellä ylhäälläkään; Nasse on täydellisyydentavoittelija ;)

Terhi ja Nasse ja helppo ilmaisuharjoitus

Kyllä tämä koiraurheilu on mukavaa puuhaa, ei voi muuta sanoa. Taas tuli tavattua tuttuja, syötyä kakkuja ja siinä sivussa treenattua koirien kanssa. Pitäisköhän seuraavaksi itse aktivoitua ja järkätä jotain agilitymeininkiä? Ritva

Gnää, kun ei pimeessä nää

On marraskuu, harmaus ja pimeys peittää aherruksemme melkein unenkaltaiseen usvaan. Joku energiapiikki kuitenkin iski ja ollaan oltu Nassen kanssa olevinaan ahkeria viime viikonloppuna.
Perjantaina töitten perästä rallytoko harjoitukset Virkkalassa hallilla. Lauantaina tehtiin 20 km lenkki, samalla treenattiin tottista ja rallytoko liikkeitä. Sunnuntaina 10 km lenkki + toko liikkeitä ja jälki siihen päälle. Jälki oli lyhyt 300m 4:llä esineellä, harjulla keskellä ulkoilureittejä. Jäljestäessämme lähistöllä kulki kolme koirakkoa, pienellä patistelulla Nasse selvitti jäljen täysin. Tokaisin autolle päästyämme Nasselle ihan tosissani, että "sähän oot oikea jälkikoira", ja makkaraa perään.

Mennään jo, tuumii Nasse

Perjantai-iltaisin on ollut terapeuttista käydä Virkkalan hallilla treeneissä. Ritva ja Velmu treenaavat kuudesta seitsemään ja sillä välin käydään Nassen kanssa lenkillä Virkkalassa, joku kolme varttia niin ehditään nähdä Ritun ja Velmun treenejä.

Meidän jatkoryhmässä oli nyt kuusi koirakkoa tekemässä rataa, välillä neljäkin koirakkoa yhtä aikaa radalla. Rallytokon liikevalikoima on aikaisempiin treenimuotoihin nähden runsas. Kaikkinensa taitaa olla 90 eri liikettä, joista ohjaaja tekee radan, jossa vaikkapa 20 erilaista liikettä. On seuraamista, puolenvaihtoja, sivuttain siirtymisiä, peruuttamista, pyörähdyksiä, luoksetuloa, estettä, putkea yms.

Harjoittelumme on tuottanut harjaantumista, liikkeitten hahmottamisessa sekä liikeintensiteetissä. Nasse on ihan liekeissä, se ei tahdo pysyä nahoissaan radalle odottaessamme. Tarjoaa maahanmenoa ja istumista, tapittaa silmiin on "että mennään jo". Taukoa tulee välillä, kun odottelen, että saadaan vapaata rataa tarpeeksi eteemme, päästään uruttamaan sen minkä meistä lähtee, ilman että ollaan heti hönkimässä kenenkään niskaan. Radalla Nasse ei nää eikä kuule muita koiria. Kerran treenikaverin koira pääsi Nasseen kiinni. Ohjaaja sai rekun riivittyä nopsasti irti, kun minä pitelin Nassea. Nasse oli vaan että radalle radalle, ei juuri bordercollieta huomannut, uskomatonta. Bortsun omistajalle valkeni ehkä onneksi vasta jälkeenpäin, minkä kimppuun siltä rekku lipsahti, silloin vielä piti Nasse kultsuna.

Syksyn keskellä siis treenailua vaihteeksi, pari viikkoa meni, ettei viikolla ehtinyt tai jaksanut yhtään töitten päälle. Syystyöt pihalla on nyt about tehty, ehtii harrastamaankin. Jos lunta ei vielä tule, niin taidetaan jälkeäkin vielä treenata. Lämpötila ulkona ei taitaisi Nasselle juuri parempi olla, ihan täynnä virtaa on tuo Nasse-setämme. Jukka

Armotonta menoa

Sain aivan älyttömän hyvän idean toteuttaa joulukorttiin kuva. Suunnitelma oli semmoinen, että koirat laitettaisiin riviin esteen taakse, minä kameran kanssa toiselle puolelle ja sitten kaikki hyppäävät hyvässä järjestyksessä ja naps! siitä tuli mahtava kuva. No ei sitten ihan mennyt niin.

Varaslähtö

En saanut taustaa enkä valotusta mieleisekseni ja koirat lähtivät tulemaan ihan miten sattuu.

Taas varaslähtö

Suurin ongelma oli jostain syystä Nasse, joka ei tajunnut ollenkaan, koska pitää lähteä tulemaan. Jopa Juttu kampesi itsensä esteen yli nopeammin kuin Nasse.

Vihdoin Nasse tajusi

Mutta ei tämä nyt sitten onnistunut. Viimeisillä yrityksillä laitoin Jutun lähimmäksi estettä, Nasse vähän kauemmaksi ja Velmu viiden metrin päähän, mutta sitten Nasse taas jämähti. Se raukka oli ihan surkean näköinen, kun se ei vaan tajunnut homman jujua.  Minun on pakko saada tähän assistentti asettelemaan koirat. Nyt alkaa olla niin pimeää iltaisin, että kuvaaminen onnistuu vain aamuisin.

Testasin samalla alkeisjatkoryhmälle sopivia harjoituksia. Testaan aina Nassen kanssa ensin, miltä tuntuu. Yleensä Nasse tekee helpot harjoitukset aivan vasurilla ja hirveällä innolla. Sitten otan Velmun kanssa. Jos se suoriutuu tehtävästä joten kuten, käy se varmasti ryhmäläisillekin ja voin miettiä tehtävää paremmin.

Mudipaholainen

Samalla, kun raivasin esteet pois, saivat koirat hetken sählätä kentällä. Nasse teurastaa Velmua, Velmu puree Nassea ja Juttu haukkuu sen kun kitusista lähtee. Että näin sievästi meillä leikitään. Ritva

Talvilomalla

Päätimme uhmata synkintä vuodenaikaa ja lähteä talvilomalle eräkämpälle, minnekäs muualle. Luotimme jälleen kerran Villin Pohjolan tarjontaan ja valitsimme kämpän Keski-Suomesta, läheltä Jyväskylää. Kämpän valinta onnistui muuten ihan hienosti, mutta olisi tietysti ollut järkevää katsoa tarkemmin neliömäärää eikä hullaantua mainostekstistä. Tunnelma oli siis lievästi sanottuna tiivis.

Kyl me hyvin mahdutaan

Jukalle olivat Himoksen maisemat tuttuja, joten suuntasimme sinne heti ekana päivänä tallustelemaan latupohjille. Yritin kuvata koiria hienoissa rinnemaisemissa sillä seurauksella, että Jutusta onnistuu kaikki kuvat, Nasse näyttää aina mäyräkoiralta ja Velmua on lähes mahdotonta saada pysähtymään hetkeksi.

Juttu

Nasse

Velmu

Kiipeilimme laskettelurinteitä ja ihailimme maisemia. Kelikin oli mitä ihanin ulkoiluun.

Rinteeltä

Katsokaas Juttua ja Nassea

Toisen päivän reissun teimme Leivonmäen kansallispuistoon. Suosittelemme lämpimästi paikkaa: polut olivat hyvin merkittyjä ja paikat siistejä. Maisemat olivat vaihtelevia ja sinne olisi jäänyt komeita reittejä katseltaviksi.

Juttu jaksoi hienosti jolkotella mukana sillä aikaa, kun Nasse ja Velmu painelivat pitkin ja poikin metsää. Nasse asteli tapansa mukaan 50 metriä pääjoukkoa edellä tarkistamassa, että reitti on selvä, Juttu tuli meidän mukana ja Velmu laukkasi kaistapäisesti Nassen ja muiden väliä.

Päätimme tehdä vielä Vaarunvuoren reissun, koska se oli aivan kämpän lähellä. Tiesimme etukäteen, että reitti on vaativa, joten jätimme Jutun kotiin. Sääkin alkoi muuttua sateiseksi. Reitin alku oli merkitty hyvin, mutta kesken reissun merkintä muuttui epäloogiseksi ja teimme vahingossa muutaman kilometrin ylimääräisen piston. Vaarunvuoren laelta maisemat olivat huikaisevat.

Näköalapaikalta

Metsälampi alkaa jäätyä

Monet pitävät meitä omituisina, kun jaksamme koluta näitä metsäpaikkoja. Mutta menkääpäs joskus kuuntelemaan vanhan kuusimetsän huminaa marraskuussa ennen lumia. Tai lämmitelkää saunan löylyissä, kun ympärillä on vain hiljaisuutta ja pimeyttä. Siinä kaikessa on oma taikansa, joka täytyy itse kokea. Ritva