Luoksetuloja: Elden luona kylässä

Tapasimme Elisaa, pitkästä aikaa, Terviksen tapahtumassa. Sovimme samalla, että treffaamme treenien merkeissä niin pian kuin mahdollista. Samalla voitiin tehdä tupatarkastus Elden uudessa mökissä ja tutustua maailman teräväkyntisimpään kissanpentuun, Jeeveliin. Jeeveli tosin taisi rakastua Jukkaan ja istua nakotti tuolilla kiltisti. Välillä se sitten hyppäsi sohvalle ja puri minua varpaista. Sitten eikun sateesta huolimatta ulos; Elisalla on upeat maastot käytössä Nummen suunnalla.

Seurustelua ennen tositoimia

Päätimme tehdä kunnon jäljet Jutulle ja Nasselle. Elisa teki itse jäljen Jenille, koska heillä oli tavoitteena saada keppi-ilmaisua parannettua. Nassen jälki oli n. 300-metrinen, merkkaamaton, pari namia oli tiputeltu pysäyttämään, viisi keppiä, kaksi kulmaa. Jutun jälki oli lyhyempi, viisi keppiä ja loivia kaarroksia. Velmulle tuli lyhyt kaareva jälki, jossa oli nameja ja kolme lelua nostettaviksi.

Ensin ajettiin Velmun jälki. Ja se meni todella sähläämiseksi. Koira painoi eteenpäin ja sivulle ja joka suuntaan eikä ollut tietoakaan mistään muusta. Leluihin se pysähtyi onneksi ja pääsin palkkaamaan. Tähän on varmaan otettava peltojäljestys apuun.... laitetaan mietintään.

Sitten ajettiin Jutun jälki. Janalähetys meni sekoilemiseksi, mutta kepit nousivat tasaisen varmasti. Juttu tosin sylkäisee kepin suustaan mahdollisimman nopeasti, että pääsee vaan paahtamaan eteenpäin.

Juttu ja Jukka

Nassella meni jana upeasti, kaikki kepit nousivat, kulmissa oli pientä hakemista, mutta pojat selvittivät ne kunnialla. Nassella oli myös kiire tipauttaa keppi suustaan äkkiä ja lähteä vinkuen takaisin jäljelle. Se oikeasti inisi, kun sillä oli niin kova polte päästä eteenpäin.

Jeni veti oman jälkensä ammattilaistyyliin. Sen nenä on huomattavasti alempana jäljellä kuin meidän koirien. Vauhti on aivan sama, siis hirvittävä, mutta tarkka tyttö se vaan on. Kepit nousivat varmasti.

Sitten otimme vielä esineruudun. Nasse haki kaksi esinettä ja Velmu katseli. Sitten oli Velmun vuoro. Jukka kävi viemässä esineen ja näytti Velmulle, että tänne menet sitten. Velmu katseli koko ajan ruudun suuntaan ja hyppi innosta. Ja lähetys! Lähti kuin kuppa Töölöstä tai hauki rannasta vai miten se menikään. Herranen aika, sinne se pentu lähti kuin nato-ohjus pariinkymmeneen metriin, haki hajun sivulta ja toi hanskat minun käteeni. Tota noin, olin ihastuksesta sanaton. Siis minkä rulla-hakukoiran tuosta mutiaisesta saisikaan.