Nasse, kielimies

21.9.-13 Tänään suuntana Lohjansaari, peltojälkeä mentiin polkemaan Alitalon viinitilan pelloille PaPeKon jälkiporukan mukana. Nassella ei tahdo tuo nessu pysyä tarpeeksi alhaalla jälkeä ajettaessa, tarkkuushan siinä sitten kärsii. Mukana oli salainen ase eli keitetty naudan kieli, merkkailin jälkeä palasilla palkaksi.
Hyvä idea varmaan sinänsä, mutta edelleen saapi viritellä asiaa. Niinkuin Ritva sanoi "sehän ajoi niinku metsäjälkeä", niinpä niin ja tarkkuushan siinä sitten kärsi. Kepit kyllä nousi, mutta vahvasti avustettuna, ei oo tämä laji meillä kyllä hansikkaassa vielä ollenskaan. Metsäjälkeä ollaan ajettu viime aikoina ihan hyvällä fiiliksellä ja kiitettävälläkin menestyksellä, mutta jos metsäjäljellämme tulisi pelto vastaan niin hukassa oltaisiin.

Nasse ja taas vauhti päällä

Juttu, tuo harmaantunut eminenssimme, ajoi peltojälkeä kiitosten saattelemana, tarkasti ja intoa täynnä.

Juttu loppupurkilla

Velmu, nappisilmäinen partiolaisemme, veti jälkeä nenäänsä kuin Hooveri konsanaan ja pysyi nyt jäljellä.

Velmulle lisää palkkaa jäljelle

Ralli-Tokoa ollaan Nassen kanssa käyty treenaamassa edelleen Inkoossa, nyt on möllikisat mielessä. Treenikavereita olen myös painostanut osallistumaan teemalla "kisaaminen on ainutlaatuinen tilaisuus julkiseen itsensä häpäisyyn", että mukaan vaan. Vähän tuntuvat vielä epäröivän, ja pöh, hyvin se menisi.
Tottiskentällä on myös käyty joitakin kertoja treenailemassa mm. laukauksia, esteitä, eteenlähetystä ja tässä yhteydessä myös esineruutua kentän vierellä. Leikittäminen tottiksen yhteydessä on ollut treenien ydin, liikkeet on saatu paremmin osaksi leikkiä. Viime treeneissä Nasse meinasi reijittää toisen käteni kun olin patukalla liian hidas, että hyvin vielä tuntuu Nassen kiuas lämpiävän. Jukka

Uskihoff's C-pentujen kuulumisia

Ayan ja Nassen pennut ovat jo yli vuoden ikäisiä. Niistä on kasvanut ihastuttavia rimpuloita, toiset ovat pelkkää koipea. On ollut mielenkiintoista huomata, miten eri tavalla hoffit kasvavat, kun vertaa tuohon meidän Velmuun. Omasta hoffipennusta on niin pitkä aika, että kasvuun liittyvät havainnot on unohtuneet.
C-pentueen omistajat pitävät kiitettävästi yhteyttä facebookissa ja nyt minulla onkin ilo jakaa näitä riemullisia otoksia koko kansalle, siis olkaa hyvät:

Remu l. Conzo

Kamu l. Candolf

Ruska l. Caya

Lempi l. Clea

Retu l Curt

Kolmen viikon koiraleiri

Kesällä tahtoo tuo aika mennä tosielämässä eikä huvita istua koneella, joten on vähän turhan pitkä väli blogikirjoitusten välissä. Me olemme puuhailleet vaikka mitä loman aikana.

Loman ekalla viikolla teimme muutaman päivän kotihommia, korjailimme aitaa ja pesimme mattoja. Ja joka ilta suuntasimme hakumetsään, agilitykentälle, tottiskentälle tai peltojäljelle. Yhtenä iltana kävimme Kaisan perheen omenatilalla heinäpaalitalkoissa. Talkoot ovat kätevä tapa palveluskoiraseuralle maksaa maiden käyttövuokraa.

Peltojälki on meidän uusi harrastuksemme. Parastahan tässä on se, että myös Juttu pääsee osallistumaan. Treeniryhmän kanssa on leikillään pohdittu, pitäisikö Jutusta tehdä Suomen vanhin peltojälkikoira, kun kaikki aina kertovat pentukoirien suorituksista.

Juttu peltojäljellä

Velmun kanssa jäljestäminen metsässä on osoittautunut melko haasteelliseksi, koska Velmulla on liian kova vauhti kyseiseen hommaan. Päätimme kokeilla, olisiko peltojäljellä mitään vaikutusta koheltamiseen. Jostain syystä Velmu jäljestää pellolla paremmin Jukan kanssa kuin minun. Ehkä tekeminen minun kanssani on yleensä aika aktiivista. Nyt siis harjoittelemme rauhoittumista... ihan yhdessä.

Valjaat tiukilla mennään

Nasse ja Jukka ovat edenneet tässäkin lajissa hienosti. Nasse vaan on niin hyvä.

Nasse on ihan onnessaan

Koko vuoden odotettu Ilomantsin reissukin pääsi sitten alkamaan. Meitä arvelutti eniten, miten Juttu jaksaa matkan ahtaalla takapenkillä kamojen kanssa. Kyllähän matkustaminen otti mummelin voimille, mutta siitä selvittiin. Perillä meitä odotti tuttu, siisti mökki, ihana pihapiiri, häikäisevän kaunis järvi ja leppeä kesäilma. Mikäpäs siinä oli saunaa lämmittää, makkaraa paistaa ja radiota kuunnella (koe-eläinpuistoa tietenkin)

Juttu ilta-auringossa rannan tuntumassa

Nassekin kävi tarkistamassa heti ympäristön

Velmu katseli toiveikkaana nuotiota

Oma kuva järven pinnasta

Retkeilimme lähiseudun poluilla ja saimme jälleen ihastella lintuja, soita, järviä ja jokia. Eikä me tietenkään voitu pysyä pois Patvinsuolta. Suomujärven kiertäminen kuuluu lomaan. Juttu jätettiin mökkiin odottelemaan eikä se ollutkaan änkeämässä mukaan.

Rakas Nasse ja pieni Velmu

Sit jätkät uimaan

Tää on mun, eiku mun!

Vapaa!

Välillä voi tehdä kuoppia hiekkaan

Tai kuivatella auringossa

Emmehän me tietenkään voineet olla treenaamatta mitään koko viikkoa. Teimme iltaisin vähän tottiskuvioita ja jonkin verran esineruutuharjoituksia. Kaikki kolme saivat osallistua. Nasselta homma sujui rutiinilla, Juttu oli nykyiseen tapaansa aivan liekeissä ja Velmu vasta totutteli esine-etsintään ja teki helppoja tehtäviä.

Security-kolmikko

Velmu oli saanut loman kunniaksi ihan uudet Security-valjaat tarjouskorista. Tosin meidän perheen turvallisuudesta vastaa Nasse ja nämä kaksi muuta hoitavat lähinnä tiedotusta ja yleistä valvontaa.

Loman viimeisenä viikonloppuna lähdin Velmun kanssa mudiyhdistyksen järjestämälle leirille Mustialaan, Forssan liepeille. Me olimme agilityryhmässä, jossa kouluttajana oli Marjo Hytönen. Saimme Velmun kanssa positiivista palautetta, Velmu erityisesti hyppytekniikasta ja etenemisrohkeudesta. Harjoiteltavaa jäi tässä vaiheessa kontaktiesteisiin. Meillä onkin nyt urakka edessä, kun laitamme kontaktiharjoittelun kuntoon ja aloitamme toden teolla keppien harjoittelun myös. Mutta mikäs kiire tässä on, tähtäimessä olisi aloittaa kisaura korkeintaan ensi keväänä. Haluan tehdä perusharjoittelun kunnolla, sen päälle on sitten hyvä rakentaa vaikeampia kuvioita.

Vemppa odottelee varjossa vuoroaan

Oli tietenkin jännää mennä leirille aivan vieraiden mudi-ihmisten kanssa. Jännittäminen osottautui aivan turhaksi, koska porukka oli innostunutta ja huumorintajuista. No, mitäs muuta aksaihmiset olisivatkaan!
Ritva

Kuvia Salon näyttelystä

Vaikka ei omaa kameraa ollutkaan, niin onneksi Jaana Hakola on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Kiitokset Jaanalle kuvista, onhan nämä mukavia muistoja.

Arvostelussa

Tässä sitä odotellaan vuoroa

Yhdessä

Ja melkein yhtäjalkaa

Jos puraisis vähän tota hihnaa

Iiiik, älä koske sinne, onpa noloa!

Täs olen mä, Velmu

Salon näyttely 9.6.

Velmun ensimmäinen virallinen näyttely on sitten koettu. Ja tulos on mitä parhain: ERI eli ns. sileä ykkönen. Velmun sisarukset nappasivat sertit ja olivat ROP ja VSP. Lämpimät onnittelut meiltä teille, Mauno ja Prahis! Velmu esiintyi mielestäni ihan mukiinenevästi eikä pelännyt irlantilaistuomaria lierihattuineen vaan hyppäsi sedän syliin.

Ja tässä arvostelu:
Typical head. Dentition is good. Correct eyes. Ridge of neck good. Topline could be better. Movement acceptable. Dew claws present.

Olisin halunnut tietää, mitä tarkalleen hän tarkoitti ylälinjan puutteeksi. Itse epäilen, että Velmulla on hännän kiinnitys vähän alhainen ja se saa selän näyttämään vähän kuperalta. Mutta tiedä häntä. Liikkumisesta olisin myös kaivannut hieman lisäselityksiä. Seuraavaan näyttelyyn halua valita tuomarin niin, että arvosteluteksti olisi hieman kattavampi.

Kamera meillä jäi kotiin, joten kuvia tapahtumasta ei ole, mutta tässä lauantailta seisomiskuva.

Velmu 15kk

Lauantaina olimme kavereiden mökillä Tammisaaressa ja koirat saivat uida meressä ja touhuta muutenkin koko päivän. Mökki oli korkean mäen päällä, joten siinä rinteessä tuli ravattua eräänkin kerran. Hienosti jaksoi meidän Juttu lönkytellä minun perässäni, eihän se tietenkään halunnut jättää mitään tapahtumia väliin.

Grillauksen ajan puussa kiinni

Kun pääsimme illalla kotiin, alkoi hillitön tahtojen taistelu pihan muka ainoasta kepistä. Voiman puolesta Nasse voittaa, mutta Velmu on sitkeämpi ja vie yleensä kepin itselleen. Nasse varmaan ajattelee, että antaa pojan voittaa. Ritva

"On tuo nuoriso vaan niin tyhmää"

"Mä voitan, mä voitan"

Hakuharkkoja

Treenailut Velmun kanssa ovat viime aikoina keskittyneet lähinnä agilityn puolelle; minkäs sille mahtaa, kun se on niin kivaa. Jälkimetsälläkin on tullut käytyä muutaman kerran. Jäljellä Velmu on semmoinen höyryjuna, että olen joutunut miettimään, mikä olisi paras konsti saada koiralle edes jotain kontrollia paahtamiseen. Mitkään makupalat ei todellakaan kiinnosta, koska itse jäljen ajaminen on niin superia. Olen kokeillut muutaman kerran nyt yksinkertaisesti pitää vastaan ja hidastaa tempoa. Jäljelle olen laittanut Velmulle mieleisiä esineitä ja leikkinyt sitten niillä keskeyttäen jäljestämisen. Katsotaan, johtaako tämä mihinkään vai pitääkö odotella yksi kymmenen vuotta, että koira rauhoittuu.

Juttu on myös tehnyt lyhyitä jälkiä ja kyllä siltä vielä homma sujuu. Tosin viime kesään verrattuna jälkiliina on ihan löysällä eli voimat ovat vanhuksella vähentyneet. Kepit nousevat vielä ihan hyvin ja sen keppi-ilmaisuun on tullut hauska pyörimisvaihe. Aiemmin se vain kääntyi takaisin, jos se meni kepistä ohi, mutta nyt se jää haravoimaan kierrellen aluetta kepin löytääkseen.

Juttu ja voikukat

Pari viikkoa sitten saimme ystävältämme kutsun osallistua heidän hakutreeneihin täällä Lohjalla. Otimme kutsun vastaan ja nyt on kaksi treenikertaa takana. Ja täytyy sanoa, että kyllä haku on vaan niin meidän laji, siis niin Nassen ja Jukan kuin minun ja Velmunkin. Hakuporukassa on pari muuta hoffia, sakemanneja ja holskuja. Ensimmäisellä treenikerralla otimme Velmulle keskilinjan samalle puolelle vastatuuleen neljä maalimiestä 50 metriin. Maalimiehistä kaksi antoi hieman ääniapuja, mutta muuten ne olivat aikalailla piiloissa. Velmu pääsi loistamaan mahtavalla irtoamisella ja käsittämättömällä itsevarmuudella.

Ekat hakutreenit

Nasse oli treeneissä kuin se olisi harrastanut aina hakua. Viime metsähakukeikasta on kyllä useampi vuosi aikaa. Nassella oli maalimiehet normaalisti kahdella puolella. Nasse on rakennushaussa ollut sikamainen maalimiehiä kohtaan ja läiskinyt niitä tassullaan ja muuten tökkinyt. Tähän saatiin ryhmässä heti apuja. Maalimiehet heittävät koiralle purkin itsestään hieman kauemmaksi ja koira saa haukkua purkkia ja se vapautetaan vasta sitten.

Tokalla hakukerralla päätimme laittaa heti Velmulle maalimiehet keskilinjan kummallekin puolelle. Yritin ensin lähettää sen suoraan ilman apuja, mutta se oli liian vaikea tehtävä. Joten päädyimme kutsumaan koiraa ja se irtosikin sitten hyvin ja teki töitä rohkeasti. Neljännelle maalimiehelle se irtosi suoraan. Sen piti kerran piston aikana kysyä katseella minulta apua, mutta kehotin sitä jatkamaan etsintää ja se löysi viimeisenkin maalimiehen.

Perusleirillä

Nasselle päätettiin kokeilla sen elämän ekaa kertaa yhtä tyhjää pistoa. Nasse oli metsässä jälleen aivan elementissään. Pistot olivat hyviä ja suht suoria. Kova tuuli kyllä vähän vaikeutti kaikkien koirien etenemistä. Tyhjältä pistolta Jukka onnistui lähettämään koiran suoraan yli keskilinjan vauhdikkaasti, olihan hienoa menoa!

Ukko!

Juttu sai myös ilahduttaa hakuporukkaa tekemällä yhden piston. Voi sen ilmettä, kun se sai haukkua maalimiestä. Yhden piston jälkeen se katsoi minua ja keskilinjan toista puolta, että eikös näitä ukkoja pitäisi löytyä tältäkin puolelta ;) Voi sua Juttu, eihän siinä muu auttanut, kuin laittaa sinne vielä yksi maalimies.

Tänä iltana aion osallistua Velmun supermölliluokkaan seuran epävirallisissa agilitykisoissa. Joten tästä se meidän - toivottavasti pitkä - kisaura lähtee! Ritva

Perinteeksi muodostuva kesämies-valokuva ;)
hauskaa kesää toivoo Velmu

Koirasäpinää Sööderissä

Viime lauantaina lensimme Ritvan kanssa Ruotsin Tukholmaan tevehtimään ystäväperhettämme Virtasia. Koiramme jäivät paikalliseen koirahoitolaan viettämään hyvin ansaitsemaansa hengähdystaukoa isännästä ja emännästään.

Perheen isäntä, vanha opiskelukaverini Janne, oli meitä vastassa kentällä ja ajoi meidät ensin hotellille ja sieltä heille ruokailemaan. Kiva oli pitkästä aikaa nähdä myös Jannen perhettä: Patriciaa ja Camillaa. Illalle Janne oli järjestänyt liput Springsteenin konserttiin Friends- areenalle, kyllä oli mahtava kokemus ensikertalaiselle tuon mittasuhteen konsertti. Olihan aika hevi päivä maalaisille koiraihmisille. Kokemusta ja elämystä kyllä koko rahan edestä.

Seuraavana päivänä sunnuntaina ensin ulkoilua keskustassa Östermalmilla Ritvan kanssa ja iltapäivällä Södermalmin alueella Janne opastamana. Hupaisa sattuma oli, että kaksi ensimmäistä koiraa, jotka tuolla Sööderin alueella tuli vastaan olivat staffeja, Sööderi on maineeltaan hiukan rouheampaa kaupunginosaa ja rotu kai sitten ilmentää tuota asiaa, oli siellä kyllä vaikka mitä muitakin rotuja liikenteessä.

Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, ihmisiä paljon liikkeellä, viheralueita, puistoja, hyvin mukava ja leppoisa tunnelma kaiken kaikkiaan. Mee like Sööderi kyllä, todella makeee kävelykatu, Götgatan esimerkiksi, sinne pitää joskus päästä uusiksi.

Teimme Sööderistä lähtöä ja ajelimme autojonossa Virtasille syömään. Yhtäkkä Ritva huomaa koiran kerrostalon toisen kerroksen ikkunassa työntämässä ikkunaa auki päässään olevalla kaulurilla.  Näin itsekin että Staffihan se siellä kauluri päässä ikkunalaudalla tomerasti seisoo. Siinä samassa koira jo hyppäsikin suoraan sen alla olevan ravintolan markiisiin, onneksi. Auto seis ja Ritvan perässä paikalle. Siellä oli rekku markiisissa kuin palomiesten pelastuspurjeessa konsanaan ehjänä ja turvassa.  

Minä astelin sisälle ravintolaan kertomaan henkilökunnalle ilosanomaa heidän markiisiinsa päätyneestä koirasta.

Palasin ulos herra henkilökunnan kera, markiisin luokse oli kerääntynyt jo melkoinen ihmisjoukkio auttamaan rekkua ja ilmeisesti setvimään asiaa. Ritun kanssa todettiin, että meitä ei tässä tarvita ja lähdettiin vetäytymään kohti meitä odottavaa autoa.

Päästyäni kadun toiselle puolella käännyin vielä katsomaan spektaakkelia tien toisella puolella. Olivat nostaneet näköjään koiran alas ja kas, sehän lähtikin näköjään heti lapasista. Vieressäni oli herra, jolla oli pieni koira hihnan päässä. Staffi rynnisti suoraan kohti vieressäni olevaa koiraa kuin Kelju K Kojootti konsanaan. Koirat tekivät edessäni peräkanaa rundin ja staffin leuat sanoivat klak klak. Sain tempaistua pikkukoiran hihnastaan omistajansa syliin, tsäp. Sitten hetki pk-huutoa ihan klassisesti niin, että ääni ilmeisesti porautui staffin kuuloluihin, koskapa rekku pysähtyi ja katseli minua. Haa olin saanut huomion käännettyä, komensin staffia ruotsiksi istumaan ja kas, sehän istui, kyllä koira koiran tuntee. Koska rekku vaikutti relalta, niin koppasin sen sitten syliini ja roudasin takaisi tien toiselle puolella. Katselin ympärilleni ja mietin, että mihin ihmeesseen minä tämän koiran nyt vien ja pistän. Ilmeisesti joku naapuri oli pysäköinyt maasturinsa lähelle ja viittilöi minua sinnepäin. Laskin tämän Sirkka Staffin huojentuneena Volvon takaronttiin, huh. Kyllä tommonen PK- kieli näköjään pelittää ihan kansainvälisestikkin. Väistyimme uudestaan ja hävisimme taaksemme katsomatta, nyt jos ne päästää sen niin sitten ei voi minkään kenkään.

Kiitokset Jannelle ja hänen vaimolleen Patricialle ja tyttärelleen Camillalle suurenmoisesta isännöinnistä, tuli nähtyä, koettua ja kosketettua kahteen vuorokauteen aimo annos Tukholmaa. Jukka